Loma alkaa olla taas lopuillaan ja aika palata ah niin rakkaan opinnäytetyön tekemiseen. ehkä kun valmistuu niin voi ottaa sitten vaikka paikan Etiopiasta niin sitten saa taas matkustaa sydämensä kyllyydestä!
On hirveän vaikeaa erotella piirteitä Tanskalaisuudessa ja Suomalaisuudessa koska olen ollut täällä jo niin paljon.
Tärkeintä on varmaan, että Tanskalaiset arvostavat ainakin ruokaa ja perhettä enemmän kuin suomalaiset.
Kieli on myös sellainen että sitä en vieläkään osaa, vaikka ymmärrän suurinpiirtein mistä puhutaan, mutta jos minun pitäisi jotain johonkin vastata niin ei hajuakaan.
Tarkoitukseni oli viime reissun jälkeen alkaa opiskelemaan Venäjää, kai mä sitten sitä Tanskaakin alan opiskelemaan. Tai sitten vaan ruotsia. En tiedä, olen hirveän huono kielissä.
Kööpenhamina yksistään on hieno paikka, mutta suosittelen kyllä matkustamista pitkin Tanskaa. Junalla matkustaminen ei ole halvinta herkkua ja vaikka kaikki kaupungit saattavat junan ikkunasta näyttää samanlaisilta peltopäniköiltä, ihmiset ovat sellaisia johon kannattaa tutustua.
Vinkkinä, jos ei ole tällaisia suhteita Tanskalaiseen perheeseen kuin allekirjoittaneella, kannattaa ettiä parit kaverit vaikka coahsurfing.org:ista ja suunnitella sen mukaan kierto pitkin tanskaa junalla. Näkemisen arvoisia ovat ainakin Kööpenhamina, århus, Kolding ja Billund. Itse en kyllä koskaan ole Legolandissa käynyt kuin parkissa mutta kantsii kokeilla. Kuulemma hieno paikka. Lisäksi Tanskan pohjoisosassa Hjørring, jossa on dyynejä.
Tanskassa kannattaa myös kokeilla smørrebrødia sekä nakkisämpyliä. Lisäksi joka kylässä on leipomoja kuin lapissa poroja.
Meillä on ollut Situn kanssa hemmetin hauskaa ja on taas todistettu että on hyvä olla vaan ystävien seurassa, koska ne ymmärtää vaikkei mitään sanokkaaan.
Lisäksi hehkuttaisin vielä elokuvaa Avatar, ehdoton huippu!
Kiitos Thomasille, Tobiakselle ja Elisalle, oli tosi kivaa.
Vasemmisto-porkkanoita! |

Bar Ragnar Odensessa |

Tanskassa tofua saa lasipurkissa |
Kommentit
Lähetä kommentti