Miten kuvaisi Bangkokia? Odotukseni eivät olleet hirveän korkealla tätä kaupunkia kohtaan. Olen aikaisemmin käynyt Thaimaassa ja odotin Bangkokin olevan jotain ping pong show:n ja turistihelvetin väliltä. Onneksi kuitenkin vietin aikani täysin paikallisten seurassa niin pääsin kokemaan Bangkokin täysin thaimaalaisten näkökulmasta, enkä juuri tutustunut turistinähtävyyksiin kuninkaanpalatsia lukuunottamatta.
Ystäväni Pin majoitti minut Bangkokissa äitinsä luo. Pinin äidillä on oma toimisto, jonka yläkerrasta sain itselleni kämpän suihkuineen.Tutustuin Piniin kymmenen vuotta sitten kun molemmat oltiin vaihtareina jenkeissä. Nyt Pin opiskelee tuomariksi. Nuoren naisen ja tuomaruuden välillä on vain koe jonka läpäisee viisitoista kandidaattia, hakijoita on 8000 ja kokeen voi uusia kolmen vuoden päästä.
Bangkokissa tärkeintä on ehdottomasti ruoka, ruoka, ruoka ja vielä kerran ruoka. Syö koko ajan ja kokeile kaikkea. Tunnet itsesi ehkä aluksi elefantiksi, mutta itsekkin vaan viikon mennessä eteenpäin pudotin painoa vaikka söin kaiken mitä eteeni sain. Eli syö, se on hyvää.
Yksi asia mikä armottomasti ketutti oli, että Bangkok on shoppailijan paratiisi. Kun on elänyt kuusi vuotta Porissa ja tottunut isokarhun ja sokoksen valikoimaan on vaikeaa tajuta, että ostoskeskuksia on niin monta, että et enää jaksa kiertää niitä. Ketutus siis lähinnä johtui kuitenkin siitä, että edessä on vielä puolivuotta, en voi millään ostaa mitään tällä hetkellä.
Kolmas juttu mikä Bangkokissa pitää kokea, on thaihieronta. Aluksi hierottavana oleminen tuntui jossain määrin oudolta (Ei tosin mitään verrattuna Nepalilaiseen tissihierontaan) mutta siinä sitten olet vaan murjottavana niin kyllä se aika kulkee nopeasti. Kyllä, se tekee myös kipeää mutta sen jälkeen olo on mitä parhain.
No mutta, matka jatkuu Kuala Lumpuriin, Malesiaan.
Hyvää joulua,
Eevis
Ps. Tiesittekö, että Pinin valmistuttua tuomariksi hän ei saa enää ikinä syödä jäätelöä.

En ensinnäkään uskaltaisi yrittää ja toisekseen edes haluaisi ikinä tuomariksi Thaimaassa. Ei ikinä jäätelöä, what the heck?!
VastaaPoistaTerkkuja Oulusta! :)
Suspe
Hämmästyin tätä itsekkin, myös enää ei saa käyttää shortseja. Kysyin myös, että saako kuningas syödä jäätelöä, ei ilmeisesti. Olen aivan varma että syö salaa.
Poista