Viime aikoina on tapahtunut paljon, vauvvoja syntynyt ja hyvästelty ihania työkavereita ja käyty vielä kurkkimassa viimeisiä Porin kolkkia ja tietysti: pakattu. Lähden tänään kohti etelä-suomea äitin, iskän ja mummon luokse vielä yökylään ja sitten lähden tapani mukaan lähemmäksi Helsinki-Vantaata. Minulla on paha tapa unohtaa asioita, joten on vielä aikaa käydä shoppailemassa Helsingissä. Minkään tärkeän tääksejättäminen ei toki ole käytännössä mahdollista koska olen pakannut koko omaisuuteni reissuun (Yksi rinkka, kaksi perästävedettävää: toisessa talvivaatteita joka jää äitin ja iskän luokse, toinen lentokoneeseen.) Kaverini sanoi eilen, ettei tiedä olisko valmis vaan jättämään kaikkea hups noi vaan. Eihän se sillä tavalla tapahdukkaan vaan tämä on taas ollut monen kuukauden prosessi.
Olen kerännyt tähän blogiin minulle usein esitettäviä kysymyksiä "kaiken jättämisestä"
Olet yksi niistä ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet jättää ”kaiken taakseen” ja lähteneet kiertämään maailmaa. Haluaisitko kertoa, mikä kaikki johti tähän päätökseen?
Unelmani on ollut kauan viettää aikaa maailmalla. Olen aina kokenut olevani enemmän maailmankansalainen kuin suomalainen. Maailmalla ajanvietto on myös irtiotto arjesta. Päätöksiini on myös vaikuttanut useamman ystävän kuolema vuoden sisällä. Molemmat mieshenkilöt ovat riskinottajia ja elivät aina hengessä, tämä innoittaa minua myös ottamaan riskejä ja elämään jokaisen päivän kuin viimeisen.
Mikä oli vaikeinta tuon valinnan tekemisessä? Mitä kaikkea jouduit jättämään taakse, mistä luopumaan, mitkä asiat pelottivat tai ahdistivat?
Vaikka minua pidetään hyvin itsenäisenä erakkona, kirpaisee aina sydäntä luopua perheestä ja ystävistä. Aina kun maailmalla sattuu jotain, tuntuu se 1000x tunteissa ja itku pääsee herkästi. Kun kissani kuoli vuoden 2013 keväällä ollessani Indonesiassa, meinasin soittaa isälle perään että hae minut kotiin tämä oli tässä.
Asunnosta pois irtoutaminen oli vapauttavin kokemus ikinä. Kaikista huonekaluista irti pääseminen on upea kokemus vaikkakin aikaa vievä prosessi ja lopulta roskiin lentää todella paljon tavaraa (jota et enää kyllä muistanut omistavasi)
Aina lähtiessä pelottaa, että joutuuko olemaan yksinäinen ja saako ystäviä. Minua pelottaa aina pääsenkö porukkaan mukaan.
Valmistauduitko ennen lähtöäsi mitenkään vai oliko lähtö hyvinkin extempore-henkinen?
Valmistauduin paperisodalla. Dokumentit on hankittava ajoissa. Nyt viisumin hakeminen ja kansainvälinen ajokortti meinasivat jäädä ihan viimetinkaan. Pankkikortti on edelleen matkalla. Sitä sitten mietitään parin kuukauden päästä miten sille kävi.
Asunnon saaminen Indonesiasta on todella helppoa ja se kävi facebookin kautta helposti, puhelinliittymät ja muut asiat ovat aika helppoja lopulta Indonesiassa kun vaan tietää mihin menee.
Monet eivät uskalla lähteä elämään tuollaista elämää, sillä kokevat sen taloudellisesti epävarmaksi. Miten olet itse järjestellyt raha-asiasi?
Olen säästänyt useamman kuukauden ja tehnyt paljon töitä. Aina kun lähtee maailmalle täytyy olla budjetti ja joku työsuunnitelma. Esimerkiksi blogeistakin maksetaan tänäpäivänä jos on hyvä freelance-kirjoittaja. Kehitysmaahan ei kannata mennä muiden siiville elämään (sitäkin on nähty)
Monia pelottavat matkalla kohdattavat vaikeat tai ahdistavat tilanteet. Oletko itse kohdannut niitä? Ovatko ne opettaneet sinulle jotain? Koetko nyt – kokemusta rikkaampana – selviäväsi jollain tavalla paremmin elämästä tai kasvaneesi ihmisenä?
Maailmalla luulot lähtevät nopeasti. Kaikesta silti selviää. Reissu ilman kokemuksia on huono reissu. Nyt tiedän, ettei ole mitään mistä en selviäisi. Joskus se, että saa kirjaimellisesti turpaan on silmiin avaavin kokemus.
Jotkut taas eivät uskalla lähteä toteuttamaan matkailu-unelmiaan muiden – esimerkiksi läheistensä – painostuksesta tai toiveista johtuen. Olivatko sinulle tärkeät ihmiset päätöksesi puolella? Oliko joku lähtöäsi vastaan?
Epäilijöitä löytyy aina. Kaikki eivät ole samaa mieltä tällaisista reissuista, pitäisi hankkia lapset, aviomies ja farmariauto. Kuitenkin he kenen mielipiteellä on oikeasti väliä, ovat hyvin kannustavia ja ihania.
Jotkut lähtevät maailmalle ”etsimään itseään”. Oletko yksi heistä? Koetko että maailmalle lähteminen on hyvä tapa oppia tuntemaan itsensä?
En varsinaisesti. Olen silti sitä mieltä että itsestä oppii maailmalla todella paljon. Matkustaminen ei tuo välttämättä sen hakijalle ZEN-tilaa vaan voi olla hämmentävä kokemus. Juuri näistä hämmentävistä tilanteista oppii eniten itsestään, mutta nämä välähdykset saattavat tulla jälkijunassa.
Onko tuon elämän todellisuus vastannut odotuksiasi? Oletko katunut lähtöäsi? Onko ollut ikävää jotain taakse jätettyä?
En voisi enää olla paikallani ikinä. En usko että kukaan on sanonut katuvansa sitä lentolippua jota osti.
Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle? Aiotko jatkaa maailmanmatkaajan elämää vai aiotko kuitenkin jossain kohti asettua aloillesi?
Reissaan tämän syksyn Indonesiassa ja opiskelen lisää kieltä. Tarkoituksena on kirjoittaa gradua. Tammikuussa aion muuttaa Lontooseen tekemään töitä. En silti koe "asettuvani aloilleni" vaan Englanti tulee olemaan taas uusi kokemus.
Kommentit
Lähetä kommentti