... You Do as Romans do
Yksi Rooman kohokohdista oli ehdottomasti Vatikaani. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja jonotettiin vain vähän päälle kaksi tuntia, että päästiin sikstuksen kappeliin. Jos et halua jonottaa sisälle, mene paikalle aamulla, silloinkin on jono, mutta sisällä on tilaa eli jono vetää nopeasti. Me ei asiaa sen enempää ajateltu, niin oltiin jonossa sitten tovi. Mutta mikäs siinä auringossa oli pällistellä, juotiin limua ja syötiin ylihintaista jäätelöä. Itselleni tämä oli koko reissun tärkein etappi, nähdä Michelangelon freskot Aatamin luominen ja viimeinen tuomio. Kummastakaan ei luonnollisesti ole kuvaa, koska kappelissa ei saanut kuvata. Tilanne muutenkin kappelissa oli aavemaisen kummajainen koska välillä vartijat huusivat "SILENZIO!" ja kaikkien piti vaan jäädä keskelle seisomaan, pitäen sivut vapaana muulle liikkuvalle massalle. Sanoinkin Mallalle, että kohta alkaa varmaan tulemaan myrkkykaasua kappelin sivuilta ja kuollaan kaikki.
Toinen hieno yksityiskohta oli Rafaelin maalaama teos "Ateenan koulu", jonka tiesin muistaa filosofian kirjasta lukioajoilta.
Tottakai me käytiin colosseumissa ja muinaisessa roomassa, Forum Romanumilla. Mallaa ei tarvinu kauheasti ylipuhua näkemään kaikkia antiikkisia nähtävyyksiä. Forum Romanum oli muinaisen Rooman ydin alue, poliittisen vallan keskus ja siellä käytiin oikeutta, hallinnoitiin, harjoitettiin kauppaa, uskonnollisia menoja ja jopa prostituutiota. Käytiin kurkkaamassa myös Julius Caeserin hautapaikka. Itse Jullen puukotuspaikkahan löydettiin Rooman keskustasta, silloinen Curio Pompeia, nykyinen Torre Argentina. Colosseumiin lähdettiin tutustumaan sunnuntaina, kaikki pelotteli että jonossa saa olla ainakin kolmetuntia, koska colosseumiin pääsi ilmaiseksi. Mutta fiksuina tyttöinä me oltiin paikalla vähän ennen kello kymmentä ja meillä oli liput jo edelliseltä päivältä (Forum Romanium + colosseumiin pääsee samalla lipulla) niin mentiin vaan varatutliput- jonoon ja alle kymmenessä minuutissa oltiin jo colosseumin sisällä.
Itse rakastuin Rooman aukioihin, jossa oli ihania suihkulähteitä, katuteatteria ja ihmisvilinää. Heitettiin myös kolikot Treven suihkulähteeseen, ihan kaiken varalta, että päästään palaamaan Roomaan jokupäivä.
Olin niin loman tarpeessa. Onneksi pääsin lomalle Italiaan ystäväni Mallan kanssa viideksi päiväksi. Loma oli aivan ihana, syötiin vatsamme täyteen, juotiin viiniä ja nähtiin kaikki nähtävyydet, eli aivan täydellinen loma. Sattumalta myös lapsuuden ystäväni Salla oli reissulla samaan aikaan, niin näin häntä ja vanhaa ylä-aste kaveria Ellinooraa sattumalta Roomassa. Ellinoora oli asunut Roomassa aikaisemmin ja puhui italiaa, joten hän oli ehdottoman hyvä turistiopas mulle ja Sallalle.
Yksi Rooman kohokohdista oli ehdottomasti Vatikaani. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja jonotettiin vain vähän päälle kaksi tuntia, että päästiin sikstuksen kappeliin. Jos et halua jonottaa sisälle, mene paikalle aamulla, silloinkin on jono, mutta sisällä on tilaa eli jono vetää nopeasti. Me ei asiaa sen enempää ajateltu, niin oltiin jonossa sitten tovi. Mutta mikäs siinä auringossa oli pällistellä, juotiin limua ja syötiin ylihintaista jäätelöä. Itselleni tämä oli koko reissun tärkein etappi, nähdä Michelangelon freskot Aatamin luominen ja viimeinen tuomio. Kummastakaan ei luonnollisesti ole kuvaa, koska kappelissa ei saanut kuvata. Tilanne muutenkin kappelissa oli aavemaisen kummajainen koska välillä vartijat huusivat "SILENZIO!" ja kaikkien piti vaan jäädä keskelle seisomaan, pitäen sivut vapaana muulle liikkuvalle massalle. Sanoinkin Mallalle, että kohta alkaa varmaan tulemaan myrkkykaasua kappelin sivuilta ja kuollaan kaikki.
Toinen hieno yksityiskohta oli Rafaelin maalaama teos "Ateenan koulu", jonka tiesin muistaa filosofian kirjasta lukioajoilta.
Tottakai me käytiin colosseumissa ja muinaisessa roomassa, Forum Romanumilla. Mallaa ei tarvinu kauheasti ylipuhua näkemään kaikkia antiikkisia nähtävyyksiä. Forum Romanum oli muinaisen Rooman ydin alue, poliittisen vallan keskus ja siellä käytiin oikeutta, hallinnoitiin, harjoitettiin kauppaa, uskonnollisia menoja ja jopa prostituutiota. Käytiin kurkkaamassa myös Julius Caeserin hautapaikka. Itse Jullen puukotuspaikkahan löydettiin Rooman keskustasta, silloinen Curio Pompeia, nykyinen Torre Argentina. Colosseumiin lähdettiin tutustumaan sunnuntaina, kaikki pelotteli että jonossa saa olla ainakin kolmetuntia, koska colosseumiin pääsi ilmaiseksi. Mutta fiksuina tyttöinä me oltiin paikalla vähän ennen kello kymmentä ja meillä oli liput jo edelliseltä päivältä (Forum Romanium + colosseumiin pääsee samalla lipulla) niin mentiin vaan varatutliput- jonoon ja alle kymmenessä minuutissa oltiin jo colosseumin sisällä.
Itse rakastuin Rooman aukioihin, jossa oli ihania suihkulähteitä, katuteatteria ja ihmisvilinää. Heitettiin myös kolikot Treven suihkulähteeseen, ihan kaiken varalta, että päästään palaamaan Roomaan jokupäivä.
Ihana loma oli! <3 Myös mulle Vatikaani oli kohokohta ja kaiken jonottamisen arvoinen!
VastaaPoista