Koska olen jo täällä asti, niin ajattelin että miksipä en kävis vähän vielä idemmällä. Olin siis Itä-Nusa Tengaran saarilla, Florencessa. Siellä asuu myös Komodovaraani, maailman vaarallisin "lisko". Sain idean viimeviikolla kun istuin Asia Exchangen oritentaatiossa Udayanan yliopistossa ja kulttuurin opettaja mainitsi, että Florencen saarella pääsisi näkemään näitä liskoja.
Siitä sitten tuumasta toiseen, ostin lennot Labuan Bajoon, 120 e menopaluu. Ostin vielä itselleni resortin 70 e 2 yötä. Aikaisemmista reissuista viisastuneena tiesin, että blondina keräisin huomiota saarella ja halusin paikan missä tunnen olevani turvassa enkä ahdistu. Resortti oli ehkä vähän highscale mun matkustusbudjettiin, mut ajattelin että onpa ainakin pool sitten jos ei ole muuta tekemistä.
Lento Laboan Bajoon oli tottakai myöhässä, mutta lentomatka itsessään oli noin 40 min mikä oli positiivinen yllätys 1,2h lennon sijaan. Lensin ensikertaa NAM-yhtiön koneella ja se oli ihan hyvä kokemus koneen olevan pikkuinen mutta päästiinpä perille. Paikalle päästyäni vuokrasin heti skootterin ja aloin suihia menemään. Laboan Bajossa ei sikäli ole mitään näkemistä mutta koska resortti oli noin 3km päässä "keskustasta" oli skopalla helpompi taittaa matkaa.
Varasin itselleni matkan Rincan saarelle seuraavaksi päiväksi, maksoin veneestä 900tuhatta eli reilu 60 euroa. Diili oli reilu koska sain koko veneen itselleni. Yksin veneessä oli aikalailla luksusta koska sain vaan makoilla laiskassa x - asennossa koko matkan. Sain syödä kaikki riisit ja juoda rauhassa kahvia ja katsella ohi lipuvia maisemia.Veneen kapteeni Kobra oli myös todella rentokaveri ja tultiin tosi hyvin toimeen.
Rincalle saavuttiin parin tunnin jälkeen ja sain siellä oppaakseni Dojin. Doji oli 7 vuotta Rincalla asunut puistonvartija joka tiesi jutun jos toisen komodovaraaneista. Komodo on maailman suurin lisko ja myös samalla maailman suurin myrkyllinen eläin. Komodot voivat kasvaa kolmen metrin mittaisiksi ja painaa 70kg. Komodot aiheuttavat puremalla kohtalokkaan kuoleman koska
ne erittävät veren hyytymistä estävää myrkkyä, joka aiheuttaa saaliseläimen kuolemisen verenhukkaan.
Tässä ylen uutisoima uutinen komodivaraaneista kolme vuotta sitten:
http://yle.fi/uutiset/komodonvaraani_hyokkasi_toimistoon_-_kaksi_miesta_sai_vakavia_vammoja/6482799
Siellä siis oltiin Dojin keppien varassa mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Reissuun kuului pieni haikki ja valitsin sitten "Medium" vaihtoehdon. Doji vielä kysyi ennen lähtöä että jaksanhan varmasti tehdä Mediumin, sanoin että kyllä. Lähdettiin sitten nousemaan aika jyrkää rinnettä ylös ja ajattelin että tässä on nyt sitten ensimmäinen nousu. Yhtäkkiä Doji lähtikin laskeutumaan alas ja pian näin lipunmyynnin. Olin ihmeissäni! Jos tämä oli medium niin kuinka lyhyt oli sitten lyhyt?! Pieni pettymys rinnassani nieleskelin etten ottanut pitkää haikkia. Mutta alhaaalla odotti kuitenkin 11 komodovaraania lekottelemassa varjossa! Doji kertoi minun olevan hyvin onnekas tänään koska näin niin monta, en tiedä sitten oliko siinä yhtään totuuden siementä.
Palasin laivoille jossa Kobra pelasi korttia muiden kanssa ja lähdettiin takaisin kohti Rincaa. Laivamatka meni yhtä leppoisasti kuin mennessä ja istuin laivan keulassa koko matkan kuin mikäkin kuningatar. Pitihän nyt ottaa irti koko 60 euroa.
Seuraavana päivänä palasin takaisin kotisaarelle jossa minulla on vielä 3 päivää jäljellä. Mikäs tässä kujeilessa.
Peace love and happiness!
Eevis

Ensimmäisen illan auringonlasku Luwansa beach resortissa |

Hirveän lähelle ei uskaltanut mennä. |
Onni on oma vene |
Siellä siis oltiin Dojin keppien varassa mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Reissuun kuului pieni haikki ja valitsin sitten "Medium" vaihtoehdon. Doji vielä kysyi ennen lähtöä että jaksanhan varmasti tehdä Mediumin, sanoin että kyllä. Lähdettiin sitten nousemaan aika jyrkää rinnettä ylös ja ajattelin että tässä on nyt sitten ensimmäinen nousu. Yhtäkkiä Doji lähtikin laskeutumaan alas ja pian näin lipunmyynnin. Olin ihmeissäni! Jos tämä oli medium niin kuinka lyhyt oli sitten lyhyt?! Pieni pettymys rinnassani nieleskelin etten ottanut pitkää haikkia. Mutta alhaaalla odotti kuitenkin 11 komodovaraania lekottelemassa varjossa! Doji kertoi minun olevan hyvin onnekas tänään koska näin niin monta, en tiedä sitten oliko siinä yhtään totuuden siementä.
Palasin laivoille jossa Kobra pelasi korttia muiden kanssa ja lähdettiin takaisin kohti Rincaa. Laivamatka meni yhtä leppoisasti kuin mennessä ja istuin laivan keulassa koko matkan kuin mikäkin kuningatar. Pitihän nyt ottaa irti koko 60 euroa.
Seuraavana päivänä palasin takaisin kotisaarelle jossa minulla on vielä 3 päivää jäljellä. Mikäs tässä kujeilessa.
Peace love and happiness!
Eevis
Kommentit
Lähetä kommentti