Vietimme viimeiset päivät Jordaniassa tutustuen Ammaniin ja sen lähialueisiin.
Saatiin suhteellisen hyvä diili hostellilta round-trippiin. Jordaniassa kulkee kyllä busseja pohjois-etelä akselilla hyvin, mutta jostain syystä Petra on ainoa nähtävyys joka on bussilla matkustaessa käsillä. Suosittelen siis tekemään hyviä diilejä.
Lähdettiin siis Mikon kanssa vähän länteen päin tutustuen ensin pieneen kaupunkiin nimeltä Madaba. Madaba mainitaan mm. Joshuan kirjassa. Nousimme autolla Nebo-vuoren päälle, johon raamatun mukaan Mooses johdatti kansansa ja näki luvatun maan. Mooses on myös haudattu alueelle.
Lisää jeesustelua lupasi käynti myös Bethanyssa, jordan virran rannalle jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Paikkaa voisi kuvailla pyhimmistä pyhimmäksi kristityille, pääsimme myös nauttimaan Israelin puolella pulikoivista turisteista.
Päivän kohokohta oli kuitenkin kuollut meri. Käytiin tietysti "uimassa" kellumassa oikeastaan. Paikka on täydellinen kokeilemaan erilaisia akrobaattisia temppuja veden ollessa niin suolaista, että se pitää uimarin pinnalla vaikka mitä tekisi. Aivan mahtavaa.
Lopen suolaisina ja väsyneinä jatkoimme Ammaniim, auto tosin kiukutteli ja hajosi kaksi kertaa ja päätyi lopulta romuttamolle. Me päästiin kuitenkin turvallisesti Ammaniin. Life is good!
Ps. Sain tikit pois naamasta.
Saatiin suhteellisen hyvä diili hostellilta round-trippiin. Jordaniassa kulkee kyllä busseja pohjois-etelä akselilla hyvin, mutta jostain syystä Petra on ainoa nähtävyys joka on bussilla matkustaessa käsillä. Suosittelen siis tekemään hyviä diilejä.
Lähdettiin siis Mikon kanssa vähän länteen päin tutustuen ensin pieneen kaupunkiin nimeltä Madaba. Madaba mainitaan mm. Joshuan kirjassa. Nousimme autolla Nebo-vuoren päälle, johon raamatun mukaan Mooses johdatti kansansa ja näki luvatun maan. Mooses on myös haudattu alueelle.
Bethany |
Päivän kohokohta oli kuitenkin kuollut meri. Käytiin tietysti "uimassa" kellumassa oikeastaan. Paikka on täydellinen kokeilemaan erilaisia akrobaattisia temppuja veden ollessa niin suolaista, että se pitää uimarin pinnalla vaikka mitä tekisi. Aivan mahtavaa.
Dead sea |
Ps. Sain tikit pois naamasta.
Kommentit
Lähetä kommentti