Matkustaessani kiinnitän paljon huomiota ympärilleni.
Muslimit näyttäytyvät libanonissa elävän sopuisasti kristyttyjen keskellä. Muslimienhan tulisi rukoilla viisi kertaa päivässä, polvistuen Mekkaan päin, mutta rukouskutsun tullessa ei näytä kukaan kellistävän suuntaan tai toiseen. Nykyään kuitenkin jopa applestoresta saa ladattua kompassin, joka näyttää rukouksen suunnan.
Itse olen täällä saanut olla totaalisen rauhassa, en tiedä olisiko tilanne toinen, jos mukana ei olisi Mikon kaltaista korstoa. Yksin matkustavan naisen kannattaa hankkia valevihkisormus vaikka kindermunista koska sillä ansaitsee tälläpuolella maailmaa respektit.
Muslimimiesten kuva länsimaisista naisista perustuu usein televisio sarjoihin ja naislaulajiin, kaikki länkkärinaiset voidaan siis yleistääesimerkiksi kauniisiin ja rohkeiden Brooken käytökseen.
Ravintoloissa ei enää Saudi-Arabian tavoin ole jaettuja osioita naisille ja miehille, mutta illallisaikaan ei naisia ravintoloissa ole vaan ravintolat täyttyvät shishaa polttelevista ja keskenään tanssivista miehistä, myöskin alkoholi on muslimeille NO-NO, mutta hedelmisiä juomia on tarjolla runsaasti.
Tapasimme matkallamme Mohammadin jota sain aika vapaasti haastatella aiheesta. Puhuimme uskonnosta, politiikasta ja kulttuurista. Mohammadille oli selvää, että hänen vaimonsa tulee olemaan muslimi ja toivoo hänen käyttävän huntua, mutta haluaa esimerkiksi siskostensa käyttävän vasta sitten kun ovat valmiita. Minua kohtaan mohammad käyttäytyi todella kunnioittavasti ja aloitimme ystävyssuhteen joka kestää varmasti elin iän.

Kommentit
Lähetä kommentti