Itse en ole asiantuntija aiheessa, mutta aika monta reissuu olen mennyt jo rinkan kanssa. Olen oppinut pakkaamaan mieheltäni Mikolta, sitä ennen olin aiheesta ihan uuvatti.
Rinkkani painoi tänäaamuna 10kg, pohdin kyllä että voisinko jättää sieltä jotain pois. Koska on kesä, en voinut pakata kaikkia rönttävaatteitani ja ajatella, että voisin jättää ne pois matkasta niin kuin Libanonissa. Nyt on kesä ja pitää olla kaunis. Melkein samat vaatteet on nyt testattu Singaporessa, toimii siis ihan hyvin kuumuudessa.
Kopio passista ja matkavakuutuskortista. Itse hankin jopa tätä reissua varten eurooppalaisen sairasvakuutuskortin. Sen lisäksi matkustustottumuksistani riippuvainen tapiolan matkavakuutuskortti reissaa mukana.
Wc-paperi, se kaikkein pyhin. Mukana rullallinen hyvyyttä.
Passista on otettu kopio ja kyllä äiti, otan mukaan rahavyön. Minusta on tullut vanha mutta koska matkustan yksin, olen mielummin yksin älykäs kuin yksin kusessa. Otan mukaan kaksi pankkikorttia, toinen on electron ja toinen on vara-visa jos käy huonosti. Ne on pakattu eri paikkoihin.
Kaikki aina näyttää blogittavan, että pärjää 4:llä alushousuilla reilin, oletteko miehet hulluja? Ei kyllä, minä otin 20 kpl, ihan jokaiselle päivälle. 10 kpl sukkia, 6 kpl:tta toppeja, 2 pitkähiaista paitaa, reisitaskuhousut, kahdet legginsit ja rikkinäiset farkut (voi jättää matkalle), 3:t rintsikat, sateenvaralta northfacen takki sekä haltin housut.
Lisäksi toiset kengät, retkipyyhe, hammasharja ja -tahna, rakko sekä tavallista laastaria, deodorantti, aurinkolasit, puhelin, laturi, pieni taskulamppu, aurinkorasvaa, kynsisakset, olkihattu ja olkalaukku. Lisäksi Singaporen hotellista mukaan otetut kätevät pienet shamppoot ja hoitoaineet.
Turhuuksia: ballerinat, suihkua varten varvassandaalit, kuivashamppoo, lakka, kaksi pokkaria, matkapäiväkirja ja matkatyyny
Tuliaisia: 6 kpl pientä salmaripulloa ja 2 askia salmiakkia.
Ehkä selviän ehkä huomaan että tavaraa on liikaa.

Kommentit
Lähetä kommentti