Olen viime aikoina huokaillut kämpässäni ympäriinsä, alle kolmen kuukauden päästä kaikki pitäisi olla paketissa. Jälleen kerran koko elämä pakattuna pahvilaatikkoihin.Olen halunnut sisustaa ja ostaa uusia tauluja puolen vuoden ajan, mutta tajuttuani, että ei ole mitään järkeä sisustaa tätä asuntoa, olen vain tyytynyt ostelemaan kodinlaatikoita, että saisin kaiken sitten fiksusti pakettiin. Äitini ja Isäni tulevat hakemaan ensimmäisen 'kuormani' tänä viikonloppuna. Siihen kuuluu lähinnä kuohuviinilaseja, kuohuviiniä voi onneksi juoda myös suoraan pullonsuusta.
Olen viime aikoina pohtinut valintojani lähteä maailmalle. Ihmisten ensimmäinen reaktio yleensä on innostunut ja toiset pohtivat miten selviän yksikseni. Eilen sitä pohdittuani mietin, että tosiaan eihän siitä mikään helppo reissu tule olemaan, varmasti poraan silmät päästäni katsellen miljoonakaupunkia ikkunasta kahvikuppi kädessä. Mutta elämä on valinta ja minä olen valinnut elää reppuselässäni.
Yksi asia mikä on pyörinyt viime viikkoina päässäni on, että olen silti tyytyväinen lähtöön. Tämä draama suomessa on ihmeellistä. Asiat, joiden ympärillä elämät kietoutuu on välillä uskomattomia: egot, juoruilu ja se kaikki turha mitä siihen liittyy. En halua nostaa itseäni mitenkään ihmisten yläpuolelle, mutta riittää jo, annetaan olla. Eikö voitaisi vain mennä eteenpäin.
Kommentit
Lähetä kommentti