Postikortteja maailmalta.

Sairaslomasta selviydyttäni täytyy sanoa että olo on ihan mainoin. Silmät ovat auenneet uudelleen tälle värikkäälle kulttuurille. Ensimmäinen sairaalapäivä oli takana viime perjantaina. Patanin sairaala on suhteellisen siisti. Ollaan Sannan kanssa aloitettu nyt lasten osastolla. Sairaanhoitajia osastolla on kolme, lisäksi osastolla on suurinpiirtein pari kymmentä opiskelijaa ja opettaja. Potilaan omaiset hoitavat kaiken perushoidon pesuista ruokaan jonka itse hakevat potilaalleen. Omaiset myös vievät laboraatiotestit ja hakevat lääkkeet potilaalle maksua vastaan. Nepalilaisten yhteisvastuullisuus on ihailtavaa, omaiset todella välittävät perheestään ja tekevät kaikkensa mitä pystyvät. Hirveästi meihin ei luoteta, eikä saada tehdä juuri mitään toimenpiteitä. En tiedä onko syy se, että tosiaan he uskovat että länsimainen sairaanhoitaja ei tiedä hoidosta mitään vaan pysyttelee kiltisti tietokoneensa takana vai siksi että eurooppalaisina meitä pitää kumartaa. Olemme siis herättäneet hämmäs

Moikka. Nyt sairaalasta palanneena jäin pohtimaan maailman eriarvoisuutta. Olin siis hyvin huonossa kunnossa tiistaina tyttöjen mennessä sairaalaan, menin Kanadalaisella klinikalle (Ciwic)joka on kyllä myöhemmin amerikkalaisten omistajien hallussa kramppieni kanssa. Sairaala oli tosi siisti, lääkäri oli britti ja sairaanhoitaja ranskalainen. Pian sain antibiootteja tiputellen suoneen ja olo parani lopulta. Missään vaiheessa ei kysytty onko mulla rahaa hoitoon, vaan pöytään kannettiin juomia ja lämmät laitettiin päälle ja sairaanhoitaja kävi säännöllisesti katsomassa olinko kunnossa. Jäin miettimään jälkeenpäin, että jos olisin ollut nepalilainen olisinko saanut niin vilpitöntä hoitoa? Tuskinpa. Tottakai pystyin maksamaan 200 euron laskun, mutta en ollut koskaan saanut valkoisen ihoni takia erityiskohtelua. On myös mielenkiintoista työntää nenänsä politiikkaan. Yksi mielenkiintoinen esimerkki on Sujata Koirala, joka on toiminut Nepalissa ministerinä isänsä varjolla vuodesta 2009. Ymmärt

Heipsunkeiksun nepalista! Nyt se on siis saapunut se ihana ripuli! En suosittele mausteista ruokaa kenellekkänä herkkävatsaiselle, koska pelkään pahoin sen johtuvan siitä. Kuitenkin, ripuli tuli kuumeineen kaikkineen. Oksensin viime yönä pilkkopimeässä koska sähköt oli poikki, onneksi Jenni heräs ja tuli auttamaan koska hikoilin kuin pieni sika. Onneksi meillä on kuitenkin länkkäri-pytty niin ihan ei tarvitse kyykkyillä, mutta nyt kun vedet on poikki se ei aina vedä. Sanna ja Terhikin saapuivat vihdoin Kathmanduun. Käytiin hakemassa Terhi tänään Thamelilta. Thamel on kyllä yks mielenkiintoinen paikka. Kyseessä on siis isoin turisti-kauppakatu josta saa ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Se on ihan täyteen ahdattu, puhumattakaan että kaduilla menee riksat, taksit, mopot ja turistit.. Sofialta varastettiin lompakko. Fiksuna tyttönä se oli kuitenki jättäny kortit kotiin, eikä menettänyt kuin 1500 rupiaa, eli 15 euroa. Kerjäläiset täällä on tosi ressukoita, ja haluttais kantaa kaikki po

Heipparallaa vaan Nepalista! Nyt ollaan vihdoin yli 24 tunnin jälkeen päästy Kathmanduuhun. Kathmandu on värikäs ja sekava mutta hyvin mielenkiintoinen. Täällä vietetään seuraavat melkein neljä kuukautta. Asutaan jossakin sellaisessa paikassa jonka nimen osaan ääntää mutta en kirjoittaa. Paikka sijaitsee kuitenkin lähellä Patania ja Jawalakheliä. Meillä on kolme makuuhuonetta, keittiö ja olohuone. 2 suihkua toimii kaasulla, jota on vielä tosi pelottavaa käyttää. Sähköt toimii pääosallisesti yöllä ja muuten on sähkökatkos. Tähän mennessä ollaan päästy käymään hieronnassa ja Sofia ja jenni kävi Bollywood -leffassa. Se makso jonku 200 rupiaa eli 2 euroa. Oli kuulemma hyvä. Eeva kävi nukkumassa vähän univelkoja pois. Kulttuuriin tutustuminen on rankkaa. Lisäksi tyhmä taksi vei Eevan ihan jonnekki ihme paikkaan ja pyysi liikaa rahaa. Kyyti maksoi huimat 3,5 euroa mutta täällä se on iso raha. Plus tosiaan että Eeva oli eksyksissä samaan aikaan kuin tytöt kattoi Bollywood leffaa. Eeva siis l

Mahtavaa näin viimeisinä päivinä ennen lähtöä tajuta että kaikki on muuten ihan tosi mahtavasti, paitsi se, että Jenni ja Eeva kun fiksuja ovat jättivät rahan vaihdon viime hetkeen. Jenni soitti hätääntyneenä Turusta aamupäivällä kun Eeva vielä koisi rennosti Porissa "Eeva, Turussa ei ole yhtään Intian rupiaa." "mitä?" "Joo." Eli tytöt nyt lähtee ilman Intian rahaa reissuun. Mahtavaa on toki omistaa upeat uudet luottokortit mutta käteisestä jolla voisi ostaa Nepalin viisumin ei tietoakaan, tyylikästä toimintaa. Näillä näkyminen Sofia saa ostettua Nepalin viisumin ja me fiksut tytöt jäämme ikuisesti elämään Nepalin lentokentälle. Sen pituinen se. Ok, näin myöhemmin nopea googletus kertoikin http://www.nepalit.eu/index.php?i_tree_id=2 sivustolla, että Intian rupiat eivät käykkään lentokentällä. "Procedure to obtain visa for Nepal Tourists from any country of Europe can obtain a tourist visa on arrival at the airport. The visa fee for 1 or 2 we

Riitelyt ja väittelyt siirtyvät nyt Nepaliin ja joukkoomme liittyy Sofia ja Sanna. Asumme pienessä asunnossa Patanilla ja pääsette seuraamaan seikkailujamme ihan kahden viikon kuluttua kunhan asetumme Aasian maalle! Terveisin, Eeva