Postikortteja maailmalta.

  Hiphei hurraa. Onko mitään parempaa fiilistä, kuin se kun saa lentolipun varausnumeron käteensä? Kahdeksan kuukauden hampaan kiristelyn jälkeen Suomessa olen taas saannut elämälleni suunnan.   Minunhan ei toki pitänyt enää matkustaan aasiaan, eteenkään Indonesiaan, johon olen kehittänyt pienen rakkausvihasuhteen. Sain kuitenkin sellaisen tarjouksen lähteä, että jopa kaksi päivää kerkesin asiaa miettiä. Ajatelkaas, ihan rationaalisesti mietin asiaa kunnes tajusin puhuttuani ystäväni kanssa, että haloo Eeva nyt lähdet reissuun. No minäpä siis lähden.   Elikkä siis, kahden kuukauden päästä tulee bikinit käyttöön. Tämä nainen nimittäin lähtee takaisin Balille.   Eevis

Jaavalla varsinaisesti ei ole kallista, mutta kun on kallismaku kertyy kuluja. Päätettiin siis ottaa yöjuna Bandungiin. Vähän pelotti matkustaa kahtena vaaleana naisena junassa, mutta pelko oli lopulta aiheetoon, juuri kukaan ei meihin kiinnittänyt huomiota. Bandung Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, Bandung oli aikamoinen pettymys henkkamaukkaa lukuunottamatta. Reissuväsymyskin oli jo viikon reissaamisen jälkeen. Reissun aikana sattui myös tavallista kovempi vesisade ja jäätiin taksikuskin kanssa kiinni ruuhkaan. Aluksi päätetttiin että antaa mittarin raksuttaa, ei tässä hevosen selässä olla. Katseltiin kun useat skootterikuskit kaatuivat mäessä veden virran mukana ja juuttuivat bussien alle huutamaan apua. Lopulta kuitenkin taksikuskilla loppui hermot ja päätettiin että lähdetään ylittämään siihen mennessä jo pieneksi lammeksi muodostunutta tietä. Vesi oli siis yli puoleenvyötäröön. Otettiin Alinan kanssa kädestä kiinni ja molemmilla silmät kiinni ylityksen ajaksi. M...