Postikortteja maailmalta.

Elämä englannissa on yhtä vuoristorataa. Välillä tuntuu että töissä rullaa kaikki, välillä tuntuu että saan sanomista mistä tahansa asiasta. Kaikki sanomiset nakertaa niin kuin orava jäistä käpyä. Koskaan en ole joutunut töissäni olemaan niin monta kertaa "puhuttelussa". Olo on kuinka jollain sh-opiskelijalla. Eilen pomo joutui nuhtelemaan minua siitä, että en ollut täyttänyt papereihin iltakiertoja.  Pomon mukaan saan koko osaston näyttämään huonolta. Vihaan selityksiä. Sen sijaan että sanoisin, että HCA-parini oli sanonut minulle että ne on tehty, vastasin vaan pomolle "No excuses - It wont happen again". Toinen esimies sanoi, että minun täytyy priorisoida työni. Englantilainen superhoitaja pystyy tähän.  Minulta jokainen 10 min mitä juoksen lääkäreiden perässä on potilaiden paperitöistä pois.  Selityksiä selityksiä. Ja miten täällä muuten kukaan tietää mitä olet tehnyt; se pitää olla paperilla. Ei mitään merkitystä muulla. Osasto sai kuitenkin lopulta 88% Tes

Aloin tekemään työpankkivuoroja viimeviikolla koska elämä on vaan niin kallista täällä. Pärjäisin ihan ok jos suomessa kela ei haluaisi mun roposia liian paljon tienatuista töistä. Koska maksan mätkyjä pois ennenku tulee edes mätkyjä, joudun tekemään enemmän töitä. Teen siis nyt parin viikon aikana 6x12h putkeen kaksi kertaa yhdellä vapaapäivällä. Onneksi tämä putki loppuu pääsiäiseen jolloin perheeni tulee kylään (Äiti lähetä lisää rahaa tsekit on loppu) Tein ensimmäisen yövuoroni viimeviikolla. Sain onneksi olla rakkaassa emergency assestmentissani ja yö meni osittain hyvinkin mallikkaasti, ajatellen että en saanut tähänkään vuoroon mitään perehdytystä. Pahimmillaan herätin vain yhden lääkärin yöllä. Toinen suurimmista mokistani oli yrittää mennä taukohuoneeseen kun siellä oli toinen hoitaja nukkumassa. Jäin siis oven taakse tunniksi kukkumaan eväineni. Asiahan ei olisi muuten ollut kummoinen mutta kaikki tavarani oli taukohuoneessa ja osastolla on yöllä hemmetin kylmä. Aamulla o

Englanti elämää on takana nyt kaksi kokonaista kuukautta, aikamoiseen pyöritykseen on tässä joutunut elämänsä kanssa mutta riskejä on tehtävä ja elämä jatkuu. Me ollaan oltu jo useampi viikko niin ylityöllistettyjä etttä itsekkin vaan hekottelen ittellenni töissä että mitä helvettiä mä teen täällä. Viime yönä ystäväni romanialainen Christina oli yksin yö-vuorossa sairaanhoitajana. Suomessa tää ehkä onnistuis joissakin paikoissa, mutta koska täällä meidän "health care assistantit" eivät saa kirjaimellisesti tehdä mitään, mitä meidän lähihoitajat saisivta suomessa tehdä, ei heistä ole juurikaan apua sairaanhoidossa. Voitte kuvitella, kun tulen 12h työvuorooni yön jälkeen ja kaikki lääkkeet on jakamatta, tilaukset tekemättä, jne. Tulee olemaan rankka päivä koska joudut aina kuluttamaan ensimmäiset kaksi tuntia hoitaaksesi asioita joita on toinen hoitaja joutunut jättämään tekemättä. Viimeviikolla kun kävin töissä, jouduin taas pomon koppiin.  Pomo pyysi minulta anteeksi että