Postikortteja maailmalta.

Meillä kävi ihan super säkä tänä viikonloppuna, me ei saatu vain liput valioliigan matsiin mutta myös liput x-factoriin tsemppaamaan Saara Aaltoa Lontoon Wembleyyn. Ne jotka eivät tiedä, x-factor on brittiläinen televisioitava laulukilpailu. Nyt meneillään on jo 13sta tuotatontokausi jossa kilpailee myös suomalainen Saara Aalto, mikä on innottanut meidät seuraamaan sarjaa (Dermot O'Leary:n lisäksi toki) Liput kisaan oli varattu applause storen kautta, joka jakaa lippuja ilmaiseksi. Store kuitenkin jakaa enemmän lippuja kuin sisään mahtuu eli paikalle pääsy on "First come first serve". Ajateltiin sitten, että koska show alkaa kello kahdeksalta illalla, että jos mennään jonoon kolmelta niin mahdollisuudet päästä sisään olisivat aika hyvät. Kello puoli neljä kun saavuimme jonoon siellä oli jo aikalailla ihmisiä. Saimme kuitenkin pian käteemme laput, että olimme numero 126. Silloin tiesin jo että kyllä tällä sisään päästään. Rankin oli kuitenkin vasta edessä, koska vaikka u

Laitoin pariviikkoa sitten cv:ni indeed.comiin kollegani kehotuksesta. Hän oli saanut puheluita eri agenteilta ympäri Lontoota tarjoten töitä. Hän saikin lopulta työn superdrug-firmalta matkailu-sairaanhoitajana. Aluksi cv:n latauksen jälkeen ei tapahtunut mitään. Seuraavana aamuna sähköpostiin oli saapunut neljä sähköpostia tarjoten eri paikkoja, jännää. kaksi päivää myöhemmin koko homma oli lähtenyt käsistä: 34 sähköpostia ja 25 puhelua tarjoten eri työpaikkoja Lontoosta. Ongelmahan on että en osaa sanoa kenellekkään ei. Suomessa olen tottunut siihen, että joutuu tappelemaan siitä että pääsee edes työhaastatteluun, täällä ei tarvinut edes kirjottaa omaa työhakemusta ja haastattelu-kyselyitä tippuu kuin sadetta syksyllä. Eilen menin ekaan työhaastatteluun Pohjois-Lontoon Highgateen. Sairaala oli suhteellisen pieni, vain 34-paikkainen sairaala, jossa hain siis Outpatient-paikkaa. Haastattelu oli sikäli tosi kiva kokemus, haastattelijat oli tosi mukavia ja paikka oli kuin pieni spa,

"Älä luovuta beibe, ota kaikki mikä puuttuu beibe. Maailma on sun, maailma on sun, kaikki tää kuuluu meille." Näistä perjantaista on tullut aikamoisia itku-perjantaita kun kotiin tulee 12h työpäivän jälkeen. Laittan työvaatteet kuivumaan, vedän eilisiä kiinalaisia naamaan ja menen sänkyyn makaamaan tuijottamaan vain elämää - sarjaa. Onneksi välissä on sentään pieniä piristysruiskeita kuten ystävien vierailut. Sain kaksi parasta ystävääni Elisan sekä Lauran kyläilemään tänne peräkkäisinä viikonloppuina. Kuin ihanaa on vaan nauraa. Mulla on ollut ystäviä ympäri maailman siitä lähtien kuin lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja olen jo tottunut että suurimman osan kanssa pidetään yhteyttä vain facebookissa mutta kyllä se oman ystävän halaus on vaan paras eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Olen nyt saanut aikalailla tarpeekseni omasta nykyisestä työpaikastani ja koko laitoksesta. Luulisi varmaan jo näitä tekstejä lukiessa että eikö jo riittäis, mutta taidan olla jonkin