Postikortteja maailmalta.

Tänä aamuna lähdin normaaliin aikaan reissuun 5.30 ja viiden minuutin jälkeen alkoi satamaan kaatamalla vettä. Siinä sitten käveleskelin eteenpäin kun tajusin että vatsani alkoi kierrellä mukavasti. Kaduin heti eilen kylällä täyttämääni vesipulloa ja oksensin kolme kertaa tien viereen. Ei siinä muu auttanut kun jatkaa matkaa koska olisin pian läpimärkä. Siinä kokkaloin itseni seuraavaan kylään ja siellä vessaan. Loputkin patongista päätyi ylös vatsalaukusta. No sitten miettimään, että mitäs tässä tilanteessa nyt tehdään. Olo ei ollut kaamea mutta mahdollinen ripuli pelotti. Mietin että otanko taksin vai mitä. Päätin sitten kuitenkin, että jatkan seuraavaan kylään ja pohdin siellä enemmän asiaa.   Kylään päästyäni olin jo kävellyt kymmenen kilometriä ja päätin juhlistaa sitä appelsiinimehulla joka pysyi kuin pysyikin masussa. Siitä virkistyneenä ajattelin, että jos jaksan vielä 5kilometriä niin saan mennä nukkumaan. Saldoksi jäi siis tänään säälittävät 17km mutta siitäkin viisastuneena.

Olin eilisin jälkeen päättänyt että otan taksin ja bussin seuraavaan kohteeseen. Siinä kuitenkin parin sangrialasin jälkeen päätin että ehkäpä kävelen sittenkin. Heräsin hyvissä ajoin mutta kippaskappas! Minut oli lukittu sisälle! Olin ainoa asiakas koko paikassa ja minulle ei ollut annettua avainta. Kiva. Ajatelkaas jos paikassa olisi ollut tulipalo?! Anyway. Soittelin siinä sitten omistajalle jolla kesti puolituntia tulla paikalle ja minä istuin portaikossa ja datasin. Pääsin sitten matkaan ja yllättäen, jalkani tuntuivat ihan hyviltä! Matka oli silti tänään aivan naurettavan pitkä, yli yhdeksän tuntia. Oma suunto-kellonikin ilmoitti että treeni aika on ohi. Mutta perille päästiin Villafrancaan.    Olin todella poikki mutta tyytyväinen että ainoastaan lihaksiini särki. Ostin apteekista kunnon urheilu/haavanhoito teippiä ja rullasin sitä nilkkani ympäri että raakkolaastarit eivät lähtisi irti. Kyllä hätä keinot keksii!   Kiitos muuten kaikille uskomattomasta tuesta mitä oon saanu kaik

Heräsin aamulla todella positiivisin mielin vaikka koko dormi oli täynnä kuorsaajia ja putosin sängystä (!) lähdin matkaan otsalampun kanssa koska oli sysipimeää. Ennen kolmen kilometrin matkaa sain mojovan rakon kantapäähäni edellisen päälle ja se alko vuotaa vertaa. Tiesin että matkaa on vaan jatkettava.     Koko matka oli yhtä ylös ja alas menoa. Maasto oli todella vaikeakulkuista ja täytyi katsoa kokoajan mihin astui. Aurinko ei paistanut ja koska olin niin korkealla ilma oli yhtä sadepilveä. Eteenpäin vaan. Alaspäin tullessa mieli alkoi kuitenkin olemaan vain apeampi ja apeampi. Verta oli tullut molempien sukkien läpi ja rakkolaastarit eivät vaan halunneet pysyä paikallaan. Kärpäset alkoivat myös kiinnostua rakostani. Yritin pysyä reippaana mutta reissu ei vaan edennyt, liikuin eteenpäin uskomattoman hitaasti. Jokainen kilometri kesti tuskallisen kauan koska laskua oli niin paljon. Kun matkaa oli 7 kilometriä ei auttanut kuin itkeä. Koko tunnin vaan nyyhkytin. Onneksi perässäni tu

Menin tänään vain 18km. Jalkojeni on vaan pakko levätä. Tiedän että huomisesta 30km tulee vaikea mutta toivon että aika jota annan jaloilleni antaa sen minulle anteeksi.  Löysin aivan ihanan majapaikan joka maksoi vain viisi euroa. Sain ihanan suihkun ja paikka on todella siisti. Mahtava löytö! Paikassa ei ole kauppaa tai mitään muutakaan. Apteekkikioskin löysin mutta se oli kiinni, ehkä se on joskus auki.. kuka tietää. Nyt olen kuitenkin puhdas ja iloinen.    Tämänpäiväinen oli ehdottomasti helpoin reissu kaikista. Heräsin kello viisi aamulla mutta tajusin, että tämä väli mitä kävelin, oli se missä amerikkalaisnainen katosi kaksi vuotta sitten. En sitten uskaltanut lähteä liikkeelle vielä. Yhtäkkiä kuulin ulkoa puhetta ja näin pari italialaista aloittamassa reissua. Olisi sittenkin pitänyt lähteä! Kamani oli vielä levällään ja tiesin, että en kerkeä heidän porukkaansa. Klo 5.40 olin valmis lähtemään ja mietin päässäni että mitä teen, jos joku hullu sieltä nyt ilmestyy. Kävelin nopeast

Jollakin alberguessa oli herätys kello 5. Ponkaisin itsekkin pystyyn ja pakkasin kamat pimeässä (toivottavasti ei jäänyt mitään) ensimmäiset 10km oli iisi nakki ja taittuivat auringon vielä noustessa.  Kävin kahvilla 8km jälkeen ja sain taivaallista kahvia ja jatkoin matkaa.    Kesken kaiken keskellä ei mitään oli pystytetty koju missä oli taivaallisia herkkuja meille pyhiinvaeltajille. Ihan ku oltaisiin oltu jotain erityisen erityistä väkeä. Siellä oli kakkuja, keksejä ja kahvia vaikka kuinka montaa sorttia. Leimankin sai passiin. Olin hyvin liikuttunut.   Kun matkaa oli 12km Astorgaan alkoi helvetti, jalkani eivät taas toimineet yhtään ja vaihdoin kengät, no se ei auttanut vaan kirjaimellisesti purin huulta että pääsin hostelliin. Jaloissani on nyt varmaan 4 rakkoa ja vaatteet olivat myös hiertäneet vesikelloja ihooni, selkä ja käsivarret olivat palaneet reilusta aurinkorasvakerroksesta huolimatta. Kiva.   Ostin ruokakaupasta uudet pohjalliset kenkiin. Harm

Lähdin aamulla kahdeksan maissa kahvin kautta kohti Santiagota. Alkupää reissusta meni täysin Leonin kaupunkimaisemissa ja kesti hetken että sain karistettua tuon kaupungin taakseni. Reissu meni suht verkkaisesti ja ensimmäisen 10km meni todella helposti, vähän liiankin helposti. 15km kohdalla olin valmis luovuttamaan ja jouduin pitämään usean tauon, jalat eivät vaan kestäneet tahtia.   Kuumuus ja rinkka eivät olleet ongelma ollenkaan ihan vaan omat jalkani, eivätkä edes rakot olleet ongelma vaan että jalkani vaan eivät halunneet liikkua mihinkään suuntaan. Pysähdyin viimeisen kerran kahden kilometrin kohdalla ja heitin kengät jalasta. Hyvä jumala sitä kipua. Päätin vaihtaa lenkkarit jalkaan. Sen jälkeen kulku tuntui taivaalliselta ja pääsin kuin pääsinkin perille San Martinin kylään jossa minua odotti 24 kerrossänkyä ja iloinen porukka pyhiinvaeltajia. Olin viimeinen saapuva ja matkatahtini olikin ollut köykäinen, olinhan ummikko.    Pohkeisiin sattuu edelleen a

Alku tälle reissulle alkoi vähän hankalasti. Lento oli 2h myöhässä ja myöhästyin luonnollisesti Leónin junasta. Ajattelin kuitenkin kokeilla onneani Madridin lentokentällä ja marssin junafirman toimistoon ja esitin asiani. Tyypit pöydän toisella puolella tekivät työtä käskettyä ja pian minulla olikin uusi lippu! En olisi ikinä uskonut että saan uuden lipun ja vielä ilmaiseksi!  Lähdin siis kohti madridia ja koska nyt minulla oli 2h aikaa ennenkuin juna lähtisi, päätin mennä kauppaan. Nopeat matkaeväät ja takaisin juna-asemalle lataamaan puhelinta.       Lopulta juna lähti ja se oli aivan uuvuttavan pitkä viisituntinen! Kun saavuin Leóniin oli jo puolenyö. No suihku päälle ja kamat kasaan seuraavaksi päiväksi. Herätys klo 7 ja kohti Santiagota! Eevis

Koko viikko on ollut niin hetkinen ettei toista. Kiirehdin töistä koska olin jo myöhässä näytöstä kun tipautin nestemäistä typpeä lattialle. Koko laatikko alkoi "savuta" ympäri ämpäri meidän toimenpidehuonetta ja oli ihan sormi suussa että mitäköhän nyt pitää tehdä. Lopulta sain vain pienen kylmettymän käteeni minkä sain pois kovalla veden huuhtelulla. Kaikkeen sitä sairaanhoidossa joutuu! Siitä sitten nopeasti näyttöön. Ja olen niin onnellinen nyt: asunto oli täydellinen. Kämppä sijaitsee aivan Kings crossing aseman lähellä. Kingscross asema on tunnettu esimerkiksi siitä, että Harry Potterin lähtölaituri Tylypahkaan sijaitsee siellä  laiturilta 9¾. Uudet kämppikseni ovat ihastuttava vanhempi homopariskunta ja vuokra on halvempi kuin aikaisempi. Pääsen kuin pääsenkin nyt siis lähtemään Espanjaan kaikesta huolimatta ja kiitos siitä kuuluu kaikille ystävilleni jotka ovat jaksaneet kuunnella ja tukea minua nämä pari viimeistä päivää. Ei ole ollut helppoa. Kiitos! Torstai aam

Viimeiset 24h on ollut aika heviä settiä. Torstai-iltana olin matkalla kotiin töistä kun sain tekstarin pojilta että, "Meidän täytyy keskustella". Kaikki jossain suhteessa olleet tietää, että se ei tarkoita hyviä uutisia. Kun tulin kotiin pojat ilmoitti mulle että vuokraemo aikoo remontoida kämpän ja meidän kaikkien täytyy lähteä kuukauden sisällä. Täähän oliki kiva juttu. Reissuun on alle viikko ja pitäs olla muuttanut viikon päästä sen jälkeen.   Tulin töihin perjantaina huonosti nukutun yön jälkeen ja romahdin vaan toimistoon. Tilanne on vaan hitsin ressaava enkä halua menettää mun odotettua Espanjan reissua. Pojat myös pyytää multa törkeetä vuokran loppusummaa ja mies ketä oon deittaillu päätti myös dumpata mut eilen. Itkin siinä sitten toimistossa, onneks mun työkaverit pakotti mut ettimään asuntoja ja sain kuin sainkin kaksi näyttöö varattua viikonlopulle.  Eilen etsiessä kämppää näin kuinka sympaattinen tämä ovi oli. Tästä tulee vielä hyvä koti

Reissu lähenee ja rakot lisääntyy. Reissuun on nyt 9 päivää ja niistä seitsemän menee vanhalla työpaikalla. Huomenna pidetään työpaikan lähipubissa lähtödrinksut. Olen tavannut aivan mahtavia ihmisä Highgatessa. Koska itse sairaala on niin pieni, on ystävien saaminen ollut todella helppoa ja kaikki meidän klinikkatiimissä on puhaltaneet todella hyvin yhteen. Samalla hengenvedolla voin sanoa, että ei sitä silti voi kaikista sanoa samaa. Viime perjantaina sain puhuttelun toisen esimiehen kanssa siitä, että otimme viljelynäytteen haavasta. Potilas oli siis antiobiooteilla, haava oli edelleen tulehtunut ja alunperin viljelynäytettä ei koskaan ollut otettu. Ehkä yksinkertainen asia ja ensikerralla tiedän että en ota näytettä. Mutta siinä siis oltiin puhuttelussa. Sen jälkeen lähdin röngteniin auttamaan lääkäreitä kuvauksissa ja kun tulin takaisin oma esimieheni oli irtisanoutunut ja uusi sairaanhoitaja kollega itki alakerrassa. Siinävaiheessa oli aika pysähtyä ja ajatella että vaikka nyt pe