Postikortteja maailmalta.

Miten edes alkaisin kuvaamaan Amsterdamia? Sanat ei riitä kuvaaman sitä hypeä, mitä Amsterdam antaa. Ehdottomasti yksi lempi kaupungeistani, koko maailmassa. Menin tapaamaan Amsterdamiin ystävääni Annaa. Pari päivää Amsterdamissa hurahtikin todella nopeasti. Juotiin paljon olutta, heinekkenia tietysti. Kyllä me kulttuuriakin kerettiin harrastamaan, käytiin katsomassa Van goh museo joka oli pienoinen pettymys itse asiassa. Olen aina ollu Van Gohin fani mutta museo ei antanut minkäänlaista kihelmöintiä. Kun taas käytiin katsomassa Anne Frankin kotitalo, oh. Varautukaa tunteen purkaukseen kun pääsee koskettamaan läheltä samoja kuvoa, mitä Anne Frank liimasi seinälleen ollessaan piilossa natseilta juutalaisvainojen aikana. Amsterdamissa saa jonottaa melkein jokaiseen museoon, mutta Anne Frankissa jono eteni todella nopeasti, ahtaanpaikan kammoisille kuitenkin tiedoksi, että jossain kohdin Annen taloa on todella ahdasta. Tapasin myös jenkki-siskoni Allien joka oli tekemässä euro-trip

Olen saanut paljon kysymyksiä siitä, miksi matkustan mihin matkustan tai mikä matkustamisessa niin koukuttaa. Mielestäni Elisabeth Gilbert tiivistää sen niin kauniisti, että se voisi olla omasta suustani. "Truthfully, I'm not the best traveler in the world. I know this because I've traveled a lot and I've met travellers who are so physically sturdy they could drunk a shoebox of water from a Calcutta gutter and never get sick. People who can pick up new language where others of us might only pick up infectious diseases. People who know how to stand down a threatening border guard or cajole an unco-operative bureaucrat at the visa office. People who are the right height and complexion that they kind of look halfway normal where ever they go. I dont have these qualities. First of all, i dont blend. I am short and blonde and pink-complexioned, i am less a chameleon than a flamingo. Everywhere I go but germany, I stand out garishly. When I was in China, women used to come

Oon ollu reissussa nyt kaksiviikkoa ja teki sikahyvää päästä sukuloimaan perinteiseen Saksaan. Serkkuni isänpuolelta asuu pienessä söpössä Leopoldshafenin kylässä Ranskan rajalla. Vastaanotto oli ihana ja lämmin. Pari päivää Saksassa vierähti nopasti, Pääsin shoppailemaan, aluksi rahameno kauhistutti kunnes laskin, että olen elänyt 25e päiväbudjetilal 40 euron sijaan. Helposti siis tuhlasin 100euroa. Kuka sanoi että korkkareilla ei voi kävellä rinkan kanssa? Huonopuoli shoppailussa on että nyt rinkka pursuaa ja pitäisi osata päättää mitä voisi jättää matkalle. Pääsin myös eilen osalliseksi futis-bileisiin ja Saksa voitti! Varmasti johtui vain siitä, että minä olin Saksassa. Matkalla Hollantiin viereen istui Suomalaisia, toiset pari jotka olen tavannut reissun aikana. Ikäiseni tyttö katsoi muumeja kokomatkan, söpöä. Tietenkään en sanonut mitään, vään niinkuin kirjoittamaton travellerisääntö. ps. Jos joku ikinä keksii eksyä Karlsruheen, tsekkaa ZKM, valtava taidemuseo.

Vietin Milanossa ihanan pitkän viikonlopun. Asuin Merin kanssa, jonka olen tuntenut kuvataidekoulu-ajoilta lähtien. Lisäksi kävi sikahyvä tuuri koska meidän yhteiset ystävät Tiina ja Rami myös sattui olemaan Milanossa. Halusin Milanossa lazyass loman, eli pitkiä aamuja, kahvia ja keskusteluja. Se oli juurikin sitä ja aivan ihanaa. Toki Meri näytti mulle Milanoa sen verran, luulen että sain ihan hyvän käsityksen kaupungista ja sen ihmisistä. Bongattiin myös ainakin yksi malli, syötiin jäätelöä ja maksettiin ylihinta kahvista eli kaikki Italian tavoitteet täytettiin. Parhaat nähtävyydet on tottakai Duomo, goottilainen kirkko ihan Milanon sydämessä sekä upea katolilainen hautausmaa, arkkitehtuurin aarteita monelta vuosisadalta. Italiasta jatkoin matkaani pohjoiseen sukulaisiin Karlsruheen Ranskan rajalle. Pysähdyin Baselissa Sveitsissä mutta jotenkin minun ja Sveitsin suhde ei lämpene, ehkä palaan takaisin kun olen rikas ja pystyn ostamaan kahvin ilman että sydäntä kirpaisee.

Tämä pätkä oli reissuni pisin osuus. Matka Zurichiin kävi mukavasti, tarkoitukseni oli aluksi viettää pari tuntia zurichissa mutta siellä lämpö löi kasvoihin ja rahayksikkö oli raivostuttava. Kaikenlisäksi juna-asema oli hukassa (en siis löytänyt laitureilta juna-asemaa) ja kun lopulta löysin, neiti juna-asema ilmoitti minulle, että junareitti Milanoon on poikki koska raiteilla on lunta ja minun tulisi ottaa bussi. KÄÄK. Päätin sitten että riittää tämä sveitsi ja hyppäsin seuraavaan junaan. Eka junamatka ja bussimatkakin meni mukavasti kunnes päästiin Bellinzonaan. Sattumalta kysyin, että kai juna menee Milanoon? Ei. jee jee jerry cotton. Puolen tunnin päästä tuli juna, hyppäsin kyytiin. Kai tämä juna menee Milanoon? Ei. Mikäs siinä sitten, pari asemaa eteenpäin ja vaihto x 3. Onko Italialla jotain minua vastaan? Onneksi sentään vastassa oli ihanat Meri, Jacobo, Tiina, Rami ja Kali.

Saapuessani Bratislavaan sain heti fiiliksen, että nyt ollaan jossain. Reissussa ei olla oltu edes viikkoa ja rinkkakaan ei vielä paina. Olin tehnyt varauksen hostelliin rautatie aseman lähelle ja majoittauduin yhden vanhan Japanilaisen miehen kanssa. Aamulla lähdin uusien ystävieni, Kmetovien luokse aamiaiselle. Ajattelin aamiaisen jälkeen leikkiä vähän enemmän turistia ja ilmoittauduin turistikierrokselle. Se saattoi olla paras älynväläys koko reissun aikana. Tapasin Suomalaisen tytön, Helin. En voi sanoa, että olisin reissullani varsinaisesti yksinäinen, mutta olen kyllä höpöttänyt tuntemattomille ihan liikaa. Suomalaisen tapaaminen oli siis todella positiivinen yllätys. Yksin matkustaessa saa tehdä yksin päötöksiä ja pysähtyä kun haluaa, mutta perunoiden syöminen täydessä baarissa ilman seuraa on joskus vähän surullista. Ilta Kmetovien luona oli hauska ja pääsin paremmin sisään Slovakialaiseen perhe-elämään. Aamulla aikaisin hyppäsin junaan Wiiniin, matka kesti paikalli

Prahassa aloitin turistikierrokseni kommunistisen ajan museosta, kokemus oli suhteellisen hyvä kunnes saavuin videohuoneeseen jossa näytettiin pätkä historiaa joka johti samettivallankumoukseen, joku kukisti kommunistihallinnon 1989. Minä se olen nukkunut pikkulapsena tyytyväisenä kun ihmiset koki väkivaltaa Prahan kaduilla. Kokemus oli vähintäänkin ahdistava. Franz Kafkan museosta en sen sijaan saanut mitään irti, en varmaan ollut tarpeeksi intellektuelli tajutakseni. Praha oli lopulta ihan okei, mutta ei pääse minun ykköskaupunkieni listaan. Suuret odotukseni siis kohdistui Brnoon. Mut kas kummaa Brnossa satoi kaatamalla vettä. höh. Päätin, että parempi jatkaa matkaa koska olinhan viimetingassa jättänyt haltin housut kotiin. Junasta löytyikin hauskoja travellereit Australiasta ja Kanadasta jotka oli matkalla Budapestiin. Matka vierähti älyttömän nopeasti. ps. Olen tainnut oppia juomaan olutta.

Lähdin taas matkaan, en kerennyt hirveästi ressailla vasta kun näin ryanairin koneen. Mikä ihmeen peltipurkki! Ystäväni Verna puhui Singaporessa lentokoneista kuin karjavaunuista, tämä oli juuri sellainen. Mitäpä toki silä hinnalla muuta saisikaan. Matka Hahn lentokentältä Frankfurttiin kesti 2tuntia ja kello läheni jo puoltayötä kun lopulta pääsin asenalle. Olin sopinut meneväni yöksi uuden ystäväni Manun luokse mutten löytänyt paikallisbussia mistään. Kiersin juna-aseman varmaan 3kertaa ympäri säälittäen lausuen 'dubliner strasse' ka luulin osaavani Saksaa. Löysin lopulta porukan 17-vuotiaita jotka auttoivat oikeaan bussiin. Saatiin väittely myös aikaiseksi ruotsin oikeaoppisesta lausumisesta. Löysin lopulta Manun ja Manun äidin ja sain mahtavat yöunet jossain päin Frankfurttia. Sitten aloitin junaseikkailuni ja istuin 5 tuntia Dresdeniin josta jatkoin matkaani Prahaan. Matkakumppaneiksi siunautui Korealainen tyttö joka puhui ääneen koko matkan ja Tsekkiläinen poika jo

Itse en ole asiantuntija aiheessa, mutta aika monta reissuu olen mennyt jo rinkan kanssa. Olen oppinut pakkaamaan mieheltäni Mikolta, sitä ennen olin aiheesta ihan uuvatti. Rinkkani painoi tänäaamuna 10kg, pohdin kyllä että voisinko jättää sieltä jotain pois. Koska on kesä, en voinut pakata kaikkia rönttävaatteitani ja ajatella, että voisin jättää ne pois matkasta niin kuin Libanonissa. Nyt on kesä ja pitää olla kaunis. Melkein samat vaatteet on nyt testattu Singaporessa, toimii siis ihan hyvin kuumuudessa. Kopio passista ja matkavakuutuskortista. Itse hankin jopa tätä reissua varten eurooppalaisen sairasvakuutuskortin. Sen lisäksi matkustustottumuksistani riippuvainen tapiolan matkavakuutuskortti reissaa mukana. Wc-paperi, se kaikkein pyhin. Mukana rullallinen hyvyyttä. Passista on otettu kopio ja kyllä äiti, otan mukaan rahavyön. Minusta on tullut vanha mutta koska matkustan yksin, olen mielummin yksin älykäs kuin yksin kusessa. Otan mukaan kaksi pankkikorttia, toinen on ele

Kuten jo edellisessä postauksessani vähän avasin, olin siis Singaporessa messanger of peace scout koulutuksessa. Aihe on itselleni hyvin tärkeä ja oli aika upea tunne olla mukana tekemässä jotain merkityksellistä. Tiesin jo ennalta, että en hirveän paljon kerkeäisi tutustumaan Singaporeen. Tiesin aikaisemmin Singaporesta sen, että siellä on kauhean tarkat lait siitä mitä saa tai ei saa tehdä. Olin ymmärtänyt myös, että Singapore on maailman puhtaimpia maita jossa kuolemantuomio voidaan langettaa ensimmäisen asteen murhasta ja huumausainerikoksista Lensin siis finskillä Singaporeen, kone oli puoliksi buukattu mikä tiesi täyden rivin nannaa. 12 tuntia koneessa meni ripeästi ja pian olinkin keskellä monen eri kulttuurin fuusiota. Singapore sijaitsee siis Kaakkois-Aasiassa ja on saari 137 km päiväntasaajalta! Singaporessa asuu viisi miljoonaa ihmistä ja on toisiksi tiheimmin asuttu maa koko maailmassa (1. Monaco). Tiedoksi nyt purkkaihmisille. Sitä ei tarvitse salakuljettaa. Xylitol

Nepalia lukuunottamatta kaikki matkani ovat olleet lomailua. Nyt olen saanut kuitenkin mahdollisuuden oikeasti tehdä maailmasta paremman paikan lähtemällä reilun viikon päästä Singaporeen. Pääsen osallistumaan World Scout Foundationin konferenssiin. Joka puolella maailmaa, partiolaiset tekevät projekteja jotka auttavat ihmisiä. Partiolaiset selvittävät konflikteja kouluissa ja estävät kiusaamista, johtavat projekteja, auttavat köyhiä ja nälkäisiä, ratkaisevat ympäristöongelmia ja ovat mukana lukuisissa muissa palvelutehtävissä. Messanger of Peace on aloite, joka tuo nämä kaikki ihmiset työskentelemään yhdessä. Jokainen partiolainen jolla on palvelutehtävä on rauhan lähettiäs (Messanger of Peace). Yhdessä partiolaiset voivat koota verkoston lähettiläistä jokapuolella maailmaa. Aloita palvelutehtävä omassa yhteisössäsi. Näetkö ongelman omassa ympäristössäsi? Voitko ratkaista ongelman? Jos pystyt, voit olla myös messanger of peace. Mitä odotat?  

Kävin lomalla viimeksi Rovaniemellä. Rovaniemi on aivan aliarvostettu kaupunki, josta kuvitellaan sen olevan vain brittituristien käymisen kohde. Rollosta, niinkuin minun sukupolveni sitä kutsuu, löytyy aivan uusi ulottuvuus jos sen sisään tahtoo kurkata. Ensinnäkin, Rovaniemeläiset ihmiset tai lappilaiset (riippuu keneltä kysyy.) ovat ihania ihmisiä. Jos törmäät lappilaiseen, tiedät että luvassa on hauskoja juttuja. He eivät ole moksiskaan juuri mistään. Itse olen huomannut länsirannikolla asuneena, että se mikä erottaa ihmiset lappilaisista on se, että rovaniemeläiset eivät pidä sinua juuri minään. Sanonta kuulostaa rankalta mutta se on totta. Lapissa teot ratkaisevat ja jos olet rehellinen ja avoin ihminen, sinusta pidetään. Itse rakastan Pohjois-Suomalaista suoruutta asioista: ne kerrotaan niinkuin asiat ovat. Rovaniemelle matkustaminen on myös todella helppoa. Helsingistä lentää Rovaniemelle lentoja päivittäin. Itse suosin norwegiania, jolla pääsee noin tunnissa Rovaniemelle n

Mä pääsen kotiin torstaina. Lennän siis Pohjois Suomee täältä etelästä. Siellä on lunta, siellä on kylmä ja siellä elämä on juhlaa. Puhun siis rakkaasta Rovaniemestäni jossa elämä on juhlaa ja ihmiset leppoisia.  Jos joskus kuulee jonkun turistin vähättelevän Rovaniemeä, niin se ei vaan ole koskaan tajunnut sitä! Itsehän en pilki tai ajele moottorikelkalla. En syö poroa tai puolukoita. Viime reissuni rakkaaseen kotikaupunkiini teinkin kahden espanjalaisen kanssa ja sanotaanko, että meno oli hyvinkin naurettavaa lapin lisineen kaikkineen. Nyt aijon kuitenkin matkallani keskittyä chillailuun ja yritän päästä Rovaniemeläisyyden ytimeen. Pelottaa. Kovasti.

Viimeisenä päivänä Ammanissa kierreltiin paikalliset nähtävyydet. Olin itse vaan niin poikki, että ei paljon jaksettu roomalaista teatteria pitemmälle, tiedättekö tunteen kun ei jaksa tuijottaa enää yhtään roomalaista pylvästä?! Mikko ja Mohammad jälkkärillä Mentiin nukkumaan pakolliset päiväunet. Paikallinen Mohammad otti meihin yhteyttä, että haluaisi näyttää meille kaupunkia ja sehän meille sopi. Ajeltiin hetki Amman keskustassa jamentiin syömään Jaffaan, suosittelen: hieno ravintola paikallisilla hinnoilla.  Jälkkäriksi haettiin vielä paikallista herkkua: alla paksua juustoa joka muistutti sulatettua leipäjuustoa ja päällä makeaa raastettua porkkanaa ja pistaasipähkinöitä. Mohammed oli loisto tyyppi. Lopulta palattiin hostelliin ja pakattiin kamat, oli aika palata Libanoniin.

Vietimme viimeiset päivät Jordaniassa tutustuen Ammaniin ja sen lähialueisiin. Saatiin suhteellisen hyvä diili hostellilta round-trippiin. Jordaniassa kulkee kyllä busseja pohjois-etelä akselilla hyvin, mutta jostain syystä Petra on ainoa nähtävyys joka on bussilla matkustaessa käsillä. Suosittelen siis tekemään hyviä diilejä. Lähdettiin siis Mikon kanssa vähän länteen päin tutustuen ensin pieneen kaupunkiin nimeltä Madaba. Madaba mainitaan mm. Joshuan kirjassa. Nousimme autolla Nebo-vuoren päälle, johon raamatun mukaan Mooses johdatti kansansa ja näki luvatun maan. Mooses on myös haudattu alueelle. Bethany Lisää jeesustelua lupasi käynti myös Bethanyssa, jordan virran rannalle jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Paikkaa voisi kuvailla pyhimmistä pyhimmäksi kristityille, pääsimme myös nauttimaan Israelin puolella pulikoivista turisteista. Päivän kohokohta oli kuitenkin kuollut meri. Käytiin tietysti "uimassa" kellumassa oikeastaan. Paikka on täydellinen kok

Kerettiin Mikon kanssa jo vähän kyllästyä Libanoniin ja ostettiin lennot Jordaniaan. Minä muuna tahansa aikana oltaisiin ehkä voitu loikata Syyrian läpi, mutta nyt epävakaan tilanteen takia lennot olivat varmasti paras vaihtoehto. Kisu Farah hostellin edessä Saavuttiin Ammaniin ja yövyttiin kylmään mutta mukavaan hostelliin. Hostelli oli paljon halvempi kuin Libanonissa ja vaikutti olevan vanha koulurakennus. Hostelli oli jäätävän kylmä, mutta suihku oli kuuma. Hostellin hintaan kuului myös aamiainen mikä oli ihan super luksusta. Aamulla päätettiin jatkaa matkaa etelään. Mikko sai minut jotenkin huijattua minibussiin (!) jolla köröteltiin sitten kohti Petraa. Matka hoitui ahtaassa tilassa paikallisten kanssa minibussissa, oikein paikallinen nautinto. Neljän tunnin päästä olimme onnellisesti Wadi Musassa josta kiirehdimme näkemään Petra (suolaiseen) 55 euron hintaan per nassu. Mutta voi että! Kyllä se oli sen arvoinen! Mikko Petran kukkuloilla Petra siis sijaitsee Akab

Matkustaessani kiinnitän paljon huomiota ympärilleni. Muslimit näyttäytyvät libanonissa elävän sopuisasti kristyttyjen keskellä. Muslimienhan tulisi rukoilla viisi kertaa päivässä, polvistuen Mekkaan päin, mutta rukouskutsun tullessa ei näytä kukaan kellistävän suuntaan tai toiseen. Nykyään kuitenkin jopa applestoresta saa ladattua kompassin, joka näyttää rukouksen suunnan. Itse olen täällä saanut olla totaalisen rauhassa, en tiedä olisiko tilanne toinen, jos mukana ei olisi Mikon kaltaista korstoa. Yksin matkustavan naisen kannattaa hankkia valevihkisormus vaikka kindermunista koska sillä ansaitsee tälläpuolella maailmaa respektit. Muslimimiesten kuva länsimaisista naisista perustuu usein televisio sarjoihin ja naislaulajiin, kaikki länkkärinaiset voidaan siis yleistääesimerkiksi kauniisiin ja rohkeiden Brooken käytökseen. Ravintoloissa ei enää Saudi-Arabian tavoin ole jaettuja osioita naisille ja miehille, mutta illallisaikaan ei naisia ravintoloissa ole vaan ravintolat täyt

Visat taisivat olla pienin ongelma reissulla, byrokratiaa kiinnosti lähinnä Israelin leimat. Päästiin siis Libanoniin ilman suurempia ongelmia. Beirutissa ollaan tutustuttu surullisen kuuluisiin sisällissodan nähtävyyksiin. Libanon kärsi sisällissodassa 1975-91, josta Beiruttiin on jätetty pystyyn muistoksi sodasta useita rakennuksia. Beirutista jatkoimme matkaa pohjoiseen linja-autolla (!) voitteko kuvitella, että minä istun linja-autossa? Matkasimme Tripoliin, jossa minut yllätti vatsavaivat, olette ehkä lukeneet niistä aikaisemmissa blogeissani. No tämä ei eronnut edellistä juuri mitenkään. Nukuin hotellissa Mikon kiertäessä linnoituksia. Illalla uskaltuessani ulos, mentiin syömään paikalliseen falafelit. Perusmaisemaa Tripolissa Siinä syötyämme, pimeni täysin. Olin kuulemma pyörtynyt paikallisen falafel-kojun lattialle. Itse olin nähnyt hyviä unia autuaan tietämättömänä. Olin aika pihalla, tajusin kuitenkin mitä oli tapahtunut. Mikko oli läpsinyt minua naamalle m