Postikortteja maailmalta.

Kirjoittelin nyt ylös ajatuksia toisille vinkiksi jos suunnittelevat kyseistä reissua. -nyt kun itse tein reissun talvella, voin suositella sitä. Kesällä toki sää on mukavampi ja ehkä helpompi kulkea kun ei ole niin pirun kylmä kokoajan. Mutta siperian kokeminen talvella on kieltämättä eksoottista -En suosittele reissua ensimmäiseksi ulkomaanmatkaksi. Reissulla tulee vastaan sellaisia lainalaisuuksia, että niihin on tottunut vain jos on jo kokenut pari kertaa epätoivoa jossainpäin maailmaa. Säästä kulttuurishokki ja käy ensin jossain euroopassa, jos et sitten ole niin seikkailunnälkäinen. - Aikaa matkaan kannattaa varata vähintään kolme viikkoa - Jos on kasvissyöjä, kannattaa varata kuivamuonaa mukaan matkan ensimmäisiksi päiviksi, koska Venäjältä löytyy vaihtelevasti ruokaa. Itse pääsimme kunnon kauppaan vasta Tartastaniassa. Kasvisruokailijat eivät välttämättä Venäjällä pääse täyttämään kulttuurisia nautintojaan samalla tavalla kuin lihansyöjät. - Matka on turvallinen, Mongoliaiset t

Kiinahan sensuurinsa takia ei antanut minun kirjoittaa matkakertomuksiani teille, siispä postaan ne näin jälkeenpäin. Maailan suurimman väkiluvun omistama Kiina kyllä yllätti minut täysin. Oli aikaisemmin dissannut kyseistä maata, en kyllä enää muista miksi mutta joku lie asenne vamma oli. (Nyt se on kuitenkin kadonnut) Peking oli kiva kaupunki jossa oli helppo liikkua, kaikki oli järjestetty fiksusti ja porukka oli mukavaa. Alkoi jo vähän epäilyttämään että onks tää nyt ihan totta? Matkustellessa nyt on kuitenkin jo tottunut että syljetään päälle, tökitään ja kusetetaan. Kiina oli kuitenkin päinvastainen kokemus ja erittäin positiivinen. Ensimmäinen Pekingihminen löytyi n. 300 000 sitten joten kai niillä on ollut aikaa tottua turisteihin sitten. Lyhyesti Peking oli meille: hutongit, Kiinan muuri, kiellettykaupunki, MAO (on muuten pieni mies), taivallisenrauhan aukio ja tottakai my personal favorite: Silkstreet. Mikko söi koiraa ja mä nautin tofusta josta sain kyllä yliannostuksen. Her

Paivat Mongoliassa alkaa olla kohta ohi, keskiviikkona on tarkoitus vaihtaa maata. Mongolia ei ehka ihan vastannut mun stereotyyppisia kuvitelmia mutta ihan mukava paikkahan tama Ulaan-Bator on. Ainakin Mongolilaiset ovat tosi reilua ja mukavaa porukkaa. Sen sijaan negatiivisena juttuna ovat vastaan tulleet ne lankkarit, niita sikiaa jokapuolelta. Valilla on vahan sellainen olo kun olisi thamelilla taas. Sita kun ei enaa tunne itseaan niin uniikiksi niin se vaan ei ole hauskaa, ei vaan. Ehka lankkareissa eniten arsyttaa se, etta kun on itsekkin jo tallainen travelleri, niin alkaa jo ehka vahan arvostelemaan muitten reissuja ja niitten vaativuutta ja ehka ei sitten itse jaksa enaa kuunnella tarinoita toisten reissuista ja hypetysta paikoista joissa ei ole kaynyt mutta ehka haluaisi joskus kayda. Aikamoinen oravanpyora? Toisekseen, oon laskeilly aika paljon taalla Ulaan-Batarissa enka ole lahtenyt esimerkiksi hevosajelulle vaikka olisi ollut mahdollisuus, mutta en koe etta mun tarviikaan