kotinpaluu, jotenkin.

Viimeviikot Balilla ovat olleet uskomattoman stressaavia: muutettiin uuteen taloon ja tuntuu, että meillä ja indonesialaisilla on vähän erikäsitykset sitä, mikä on puhdasja kunnossa oleva asia. Nyt kuitenkin talo on siisti, kaikki valot ja internet toimii. Meidän talossa majoittuu tällähetkellä viisi ihmistä, niinpä päätin lähteä midseason lomalle Sulawedelle, Pohjois-Indonesiaan.

Lentokoneessa matkalla pohjoiseen törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin Tassapon Bijleveldiltä (CEO, Thai air asia) jossa hän kirjoitti kodista. Itsehän olen aikaisemmin kirjoittanut kandin kodin merkityksestä maahanmuuttajille. Makassar on kiva kaupunki lyhyelle viikonloppulomalle, mutta en voinut olla kaipaamatta takaisin Balille.

Makassarin satama

Usein minulta kysytään, mikä on lempikohteeni matkustaa? Vastaan yleensä, että jokaisella paikalla on oma juttunsa. Jokainen paikka antaa jotain minulle, oli se sitten kanariansaaret tai ruotsi, ne ovat aina kokemuksia. Bali on kuitenkin eri luokkaansa, koska se on ensimmäistä kertaa kohde, johon haluan palata ja johon minulla on hinku takaisin. Koska kukaan ei varmasti tiedä parempaa tunnetta kuin se, kun palaa kotiin.

Riksakuski joka vei minut kotiin.

Sanotaan, että ihmiset eivät muutu, olen samaa mieltä. Olosuhteiden muuttuessa kuitenkin ihminen voi löytää itsestään kadottamiaan piirteitä. En ole koskaan elämässäni ollut yhtä iloinen, kuin asuessani Balilla. Onnellisuudesta en tiedä, koska se koostuu useammasta tekijästä. Balilaiset ovat onnistuneet keksimään elämän salaisuuden ja kliseinen sanonta siitää, että kukaan ei valitsisi Balia vaan Bali valitsisi sinut, alkaa kuulostaa aina vain järkevämmältä.

Tyttö Ujung Padangilla

Mikä sitten on muuttunut? Herään edelleen aamulla, juon maitokahvia ja menen kouluun. Tapaan kavereita kahvilla ja shoppailen, syön itseni ähkyyn ja käyn juhlimassa. Asenteeni elämää kohtaan on muuttunut. Olen kyennyt heittämään kyynisyyteni ja negatiivisuuteni pois (älkää huoliko, sarkasmi ei lähte suomalaisesta ikinä). Minulla ei ole aikaa eikä tarvetta turhautua tai suuttua ihmisille samalla tavalla kuin ennen.

Ihmiset  kuitenkin tarvitsevat paikan jota kutsua kodikseen. Se ei välttämättä rakennu tavaroista vaan ihmisen sisäisestä tunteesta kuulua johonkin. Bali siis itselleni on muodostumassa kodikseni minun välttämättä integroitumatta kokonaan Balin kulttuuriin. Itse olen rakentanut kodin siihen todellisuuteen, missä elän tällä hetkellä.

Eevis