Its not a dream anymore, it is a reality.

Kirjoittaessa luonnosta tähän blogiin olin Länsi-Australian Perthissä.

Lähtö Australiaa tuntui hyvältä koska Bali tuntui menevän koko ajan vaan hullumpaan suuntaan: kavereilta meni ipadit kotoa keittiön pöydältä, pelkästään viimeviikon torstaina pöllittiin 17 ihmistä pyörien päältä ja 17-vuotias Korealainen tyttö kuoli idiootti ryöstäjien takia. Itse lahjottuani poliisin kaksi kertaa viikon sisällä, ajattelin että on aika ehkä ihan kiva mennä haistelemaan uusia tuulia. Olen yrittänyt löytää kämppää turvallisemmalta alueelta, mutta nyt kun on sesonki, tuntuu että kaikki kämpät on kiven alla.

Alkuperäinen suunnitelmanihan oli mennä Australiaan töihin mutta tulin lopputulokseen olla nyt Indonesiassa ainakin vuoden loppuun. Australia vaikuttaa kuitenkin todella paikalta, kuka tietää vaikka vietänkin seuraavan vuoden täällä? (Älä kerro äitille, vaikka tiedän että äiti on mun blogin ykkösfani).

Australian piti olla ikäänkuin pääte piste tälle reissulle jota olin suunnitellut useamman vuoden ajan. Tavoitteiden saavuttaminen tuntuu katkeran suloiselta. Viime ajat ovatkin menneet suurimmaksi osaksi sen pohtimiseen, että mitä tältä elämältä oikein haluaa. Keskustelin facebookissa kaukaisen Amerikkalaisen ystäväni kanssa siitä, että hän saa nyt toisen lapsen ja elää unelmaansa. Vastasin, että itse elän Indonesiassa ja elän unelmaani myös. Toisin kuin hänen lauseensa, lopetin omat ajatukseni siihen kysymykseen, että milloin ajattelin tehdä noita aikuisten juttuja. Elän erillä tavalla unelmaa. Oli pitkäaikainen unelmani lähteä ulkomaille kokeilemaan onneani ja olen tähän mennessä pärjänyt pitemmälle kuin oli tarkoitus.
Luin vähän aika sitten myös keskusteluita joita olin käynyt marraskuussa ystävieni kanssa siitä, että kuinka kauan aion viihtyä ulkomailla ja silloin leikillisesti sanoin tulevani itkien kotiin maitojunalla toukokuussa. No täällä sitä ollaan edelleen ja rahaa on jäljellä. Ei Wallenius kuule edes valtion rahalla! (Viitaten keskusteluun opiskelijakaverini kanssa viime syksynä).

Nyt julkaistaessa tätä Blogia olen jo takaisin Indonesiassa, vähän enemmän silmät avautuneena ja vähän enemmän nähneeä. Mihin sitten lennän joulukuussa? Kuka tietää vaikka palaisinkin tekemään maisteriopintoja. Nyt kuitenkin palaaminen harmaaseen stressaavaan arkeen ei miellytä. Olen kuitenkin aina keksimään mahtavia ideoita, lähtö Balillekkin oli yhden hyvän baari-illan tulos. Missä tahansa ihminen on onnellinen, jos on hyviä tyyppejä ympärillä.

On todella kliseistä sanoa, että elämä on valintoja. Mutta se on niin yksinkertaista, jos haluaa jotain pitää luopua ja tehdä asioille jotain. Uskon itse, että kaikki on mahdollista saavuttaa jos oikeasti haluaa tarpeeksi jotain. Se on pitkälti prioriteeteistä kiinni ja kuinka valmis on ottamaan riskejä, mutta jos ei ole valmis ottamaan riskejä ei voi koskaan voittaa. Omasta mukavasta elämästä kiinni pitäminen ja haaveilu elämästä ulkomailla ei ole mahdollista, jommasta kummasta on luovuttava. On siis unelmoitava elämää tai elettävä unelmaa.

Mitä sitten päätätkin tehdä, pidä huoli että olet onnellinen.

Eeva