Englanti elämää on takana nyt kaksi kokonaista kuukautta, aikamoiseen pyöritykseen on tässä joutunut elämänsä kanssa mutta riskejä on tehtävä ja elämä jatkuu.
Me ollaan oltu jo useampi viikko niin ylityöllistettyjä etttä itsekkin vaan hekottelen ittellenni töissä että mitä helvettiä mä teen täällä. Viime yönä ystäväni romanialainen Christina oli yksin yö-vuorossa sairaanhoitajana. Suomessa tää ehkä onnistuis joissakin paikoissa, mutta koska täällä meidän "health care assistantit" eivät saa kirjaimellisesti tehdä mitään, mitä meidän lähihoitajat saisivta suomessa tehdä, ei heistä ole juurikaan apua sairaanhoidossa. Voitte kuvitella, kun tulen 12h työvuorooni yön jälkeen ja kaikki lääkkeet on jakamatta, tilaukset tekemättä, jne. Tulee olemaan rankka päivä koska joudut aina kuluttamaan ensimmäiset kaksi tuntia hoitaaksesi asioita joita on toinen hoitaja joutunut jättämään tekemättä.
Viimeviikolla kun kävin töissä, jouduin taas pomon koppiin. Pomo pyysi minulta anteeksi että olen joutunut tekemään töitä näin rankassa työympäristössä. Teki mieli kysyä, että onko tästä nyt tehty joku uusi policy, että pitäkää "oversea" sairaanhoitajistanne nyt kovasti kiinni koska työ on ajoittain täyttä paskaa. Sanoin olevani ok mutta turhautunut. Itsehän laitoin paperit menemään toiseen työtehtävään menemään viikko takaperin. Tätä en kyllä pomolle kertonut.
Alan kyllä olemaan jo ihan ok järjestämään työni. En enää edes tiedä miten olen pystynyt tekemään töitä kahdeksan tuntia, eihän se riitä mihinkään. Ainoa mikä mua edelleen potuttaa töissäni on se, että en saa tehdä IV:tä. Se on ainoa juttu joka seisoo tielläni, koska joudun hakemaan aina saman hoitajan hoitamaan ne. Eilen oli niin lähellä, että meinasin tiputtaa paracetamolini itse. (Koska täällä kaikki menee iv:nä vaikka sanot lääkärille että meillä ei ole hoitajia niitä tiputtamaan) Sain kuitenkin hermoni kontrolliin koska tästähän voisi helposti seurata lupien menetys, ei ole ollenkaan harvinaista, että muut sairaanhoitajat käräyttelevät muita hoitajia väärästä lääkehoidosta.
Hyviä hetkiäkin on, meillä on ESAUssa todella hyvä porukka. Meillä on huippu admin, mielenkiintoisia tehtäviä ja lääkäritkin alkaa tuntua jo työkavereilta. Paperityökin menee nykyään paljon nopeammin ja lääkkeetkin saan jaettua jo alle tunnissa. Alan siis kotiutua.
Silti, ikävöin kovasti sairaalasiskojani suomessa, sairaanhoitajia, ihania lähihoitajia, laitoshuoltajia ja jopa.. pomoja. Suomessa nämä asiat vaan osataan niin hemmetin hienosti tehdä. Olkaa ylpeitä itsestänne suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset. Painotus sanalla ammattilaiset. Suomalaisella sisulla täällä painetaan.
Hyvää naistenpäivää.
Eevis
Me ollaan oltu jo useampi viikko niin ylityöllistettyjä etttä itsekkin vaan hekottelen ittellenni töissä että mitä helvettiä mä teen täällä. Viime yönä ystäväni romanialainen Christina oli yksin yö-vuorossa sairaanhoitajana. Suomessa tää ehkä onnistuis joissakin paikoissa, mutta koska täällä meidän "health care assistantit" eivät saa kirjaimellisesti tehdä mitään, mitä meidän lähihoitajat saisivta suomessa tehdä, ei heistä ole juurikaan apua sairaanhoidossa. Voitte kuvitella, kun tulen 12h työvuorooni yön jälkeen ja kaikki lääkkeet on jakamatta, tilaukset tekemättä, jne. Tulee olemaan rankka päivä koska joudut aina kuluttamaan ensimmäiset kaksi tuntia hoitaaksesi asioita joita on toinen hoitaja joutunut jättämään tekemättä.
Viimeviikolla kun kävin töissä, jouduin taas pomon koppiin. Pomo pyysi minulta anteeksi että olen joutunut tekemään töitä näin rankassa työympäristössä. Teki mieli kysyä, että onko tästä nyt tehty joku uusi policy, että pitäkää "oversea" sairaanhoitajistanne nyt kovasti kiinni koska työ on ajoittain täyttä paskaa. Sanoin olevani ok mutta turhautunut. Itsehän laitoin paperit menemään toiseen työtehtävään menemään viikko takaperin. Tätä en kyllä pomolle kertonut.
Alan kyllä olemaan jo ihan ok järjestämään työni. En enää edes tiedä miten olen pystynyt tekemään töitä kahdeksan tuntia, eihän se riitä mihinkään. Ainoa mikä mua edelleen potuttaa töissäni on se, että en saa tehdä IV:tä. Se on ainoa juttu joka seisoo tielläni, koska joudun hakemaan aina saman hoitajan hoitamaan ne. Eilen oli niin lähellä, että meinasin tiputtaa paracetamolini itse. (Koska täällä kaikki menee iv:nä vaikka sanot lääkärille että meillä ei ole hoitajia niitä tiputtamaan) Sain kuitenkin hermoni kontrolliin koska tästähän voisi helposti seurata lupien menetys, ei ole ollenkaan harvinaista, että muut sairaanhoitajat käräyttelevät muita hoitajia väärästä lääkehoidosta.
Hyviä hetkiäkin on, meillä on ESAUssa todella hyvä porukka. Meillä on huippu admin, mielenkiintoisia tehtäviä ja lääkäritkin alkaa tuntua jo työkavereilta. Paperityökin menee nykyään paljon nopeammin ja lääkkeetkin saan jaettua jo alle tunnissa. Alan siis kotiutua.
Silti, ikävöin kovasti sairaalasiskojani suomessa, sairaanhoitajia, ihania lähihoitajia, laitoshuoltajia ja jopa.. pomoja. Suomessa nämä asiat vaan osataan niin hemmetin hienosti tehdä. Olkaa ylpeitä itsestänne suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset. Painotus sanalla ammattilaiset. Suomalaisella sisulla täällä painetaan.
Hyvää naistenpäivää.
Eevis
Kommentit
Lähetä kommentti