Viimeiset päivät ovat menneet lugnisti seuraten espanjalaisryhmiä. Kaikilla 100km vaeltajilla näyttäisi olevan energiaa vaikka muille jakaa. Ite latasin tänään vähän Antti Tuiskua ja Popedaa kännykkään kun alkoi jo musalistat vähän kyllästyttää. 6-9h kävelessä kerkeää kuunnella kaikenlaista. Olen kuunnellut myös monta tuntia podcasteja ja oppinut mm. Silikoonirinnoista, käkikelloista, empatiasta ja vieraankielen syndroomasta. Aurinko on myös taas muistanut meitä eikä ole enää tarvinut hanskoihin koskea.
Huomenna saavun Santiago De Compostelaan. Aika on mennyt älyttömän nopeasti. Tuntuu että hetki sitten vasta laitoin rinkan selkään. Me ollaan nyt Tepan kanssa ihan hyvissä väleissä taas. Huomenna on jäljellä muutenkin vain n.19km ja sen pitäisi mennä mukavasti. Pari rakkoa olen taas saanut ihmeellisiin paikkoihin ja olen joutunut linkuttamaan ajoittain. Kun pääsen kaupunkiin aion ottaa jalkahieronnan heti kun mahdollista vaikka varpaani ovat tällähetkellä aivan kamalat, rakot ovat syöneet pikkuvarpaan kynnen josta muistona on vaan pieni häive hopeista kynsilakkaa joka pilkahtaa silloin tällöin esiin.
Mitä Camino-kokemus on minulle sitten antanut kaikenkaikkiaan? Sisukkuutta ehdottomasti. Matkalla on ollut tilanteita että on itkettänyt, olen halunnut luovuttaa, mutta olen kokenut myös todellisia ilon ja liikutuksen hetkiä. Olen nauttinut äärimmäisen paljon aamuista jolloin aurinko nousee ja saa olla yksin luonnossa. Aamukahvi- hetki, jonka olen saanut nauttia yleensä 5-8km jälkeen vielä viileässä ennen kuin espanjan aurinko on alkanut taas paistamaan.
Toinen asia mitä on ollut parasta tässä reissussa on uudet ystävät. Kukaan ei ymmärrä yhtä hyvin kuinka kirjaimellisesti kenkä puristaa tai jos joku joutuu ottamaan taksin kesken kaiken ja on joutunut lopettamaan leikin kesken. On uskomattoman ihanaa kun juo aamukahvia ja törmää ystävällisiin kasvoihin ja kyselyihin miten matka on mennyt ja mihin mennään seuraavaksi. Vaeltajien yhteisöllisyys ja välittäminen on uskomatonta ja kuinka pitkälle ihmiset ovat menneet toisten vaeltajien puolesta että toinen voi matkaansa jatkaa.
Kolmas asia jonka otan tästä reissusta mukaani on armollisuus. Minun ei tarvitse olla nopein tai ketterin kulkija. Saan mennä ihan miten lystään, saan pitää taukoja miten haluan ja saan saapua miten haluan. Suorittamispaine on suuri tällaisessa joukossa ja se on valitettavaa, jos Caminosta tulee suorittamista.
Mutta matka ei vielä ole ohi!
Eeva
Kommentit
Lähetä kommentti