Kuusi viikkoa duunia takana ja kesä on melkein ohi. Pari viikonloppua takaperin vietin 31-vuotis syntymäpäivääni ja kaikki meni tosi hyvin. Pillahdin itkuun vain kerran! Kävin myös ensimmäistä kertaa englannissa festareilla. Oli kyllä hauska päivä.
 |
| Kööri Sunfall festareilla |
Viimeviikolla kävin Brightonissa ystäväni Lotan kanssa ja se oli aivan ihana paikka. Brighton sijaitsee Englannin etelärannikolla ja oli lomanviettopaikka jo 1700-luvulla. Lontoosta Brightoniin menee reilu tunti junalla.
Kävimme Lotan kanssa kävelemässä 10km Devils Dyke- nimiselle maisemapaikalle ja sen jälkeen hengailimme Brightonin rantakadulla. Brightonin riittää helposti päivä, se ei ole mikään iso paikka mutta todella kaunis ja rento.
Itse viihtyisin Brightonissa helposti kauemminkin ja aloinkin katsoa mielenkiinnosta töitä sieltä. Työtilanne sairaanhoitajille oli kuitenkin aikalailla vanhustenhoito-painotteista. Eli ihan heti en ole Brightoniin muuttamassa, nyt kun töissäkin on alkanut kulkemaan mukavasti.
 |
| Devils Dyke |
 |
| Sunday roast! |
Syksy alkaa saapua hiljalleen Lontooseen ja ilma alkaa olla syksyisen sateinen. Töissä on mennyt toistaiseksi tosi hyvin, vähän mietin että milloin tämä onni alkaa leviämään käsiin. Työkaverit pomo mukaanlukien ovat olleet todella mukavia ja olen päässyt porukkaan sisään. Suurimmaksi osaksi toissa ollaan iloisissa tunnelmissa ja ollaan nautittu kesasta. Silti tahan tyohon kuuluvat myos sen varjopuolet: nimittain lastenmenettaminen. Me tehdaan jonkinverran raskaudenkeskeytyksia, ja ne yleensa menevat aina ammattimaisen nopeasti ja asiakkasta kunnioittaen. Yksi asia on silti missa taytyy olla emotionaalisesti vahva on lapsenmenetys, kun sita on kovasti odoteltu. En olettanut, koska minulla ei ole lapsia, etta pystyisin samaistumaan tahan kokemukseen millaan tavalla. Tiedän silti milta menetys tuntuu ja siina lasnaolemisessa yritan olla niin hyva hoitaja kuin pystyn olemaan mutta se on henkisesti hyvin rankkaa. Ei ole mitaan mita voisit sanoa tai tehda: peli on niin ikaan menetetty silta osalta.
 |
| Näkymä työpaikanikkunasta |
Kaikkineen menetyksineen nautin silti tasta tyosta koska tassa ollaan niin ihmista lahella. Onneksi silti myos saa kertoa hyvia uutisia ja kuunnella vanhempien kanssa ensimmaista kertaa sydamen syketta. Se on maailman paras hetki.
Eevis
Hei. Olen seurannut blogiasi jo kauan ja on ollut mukava seurata Lapinlikan seikkailuja maailmalla.
VastaaPoistaNyt piti ihan kommentoida, koska tuli muistot mieleen menetyksestä. Se ei varmasti ole helppo paikka kertoa sairaan hoitajana raskauden keskeytyneen. Tiedän sen, koska olen sen kokenut. Nyt olen kuiten pienen pojan onnellinen isä. Se ensikerta kun kuuli sydämmen lyönnit on unohtumaton kokemus.
Hei. Kiitos kommentistasi. On vaikeaa valmentautua siihen, mitä vanhemmille sanoisi tässä tilanteessa, koska mikään ei tuo takaisin menetettyä vauvaa. Lisäksi mietin usein, että huomioimmeko isejä tarpeeksi tässä tilanteessa. Ei siinä voi sairaanhoitaja paljon muuta kuin olla vaan läsnä.
PoistaOnneksi on kuitenkin niitä positiivisia hetkiä tässä työssä myös: sydämensykkeet on aina paras hetki, siinä tulee helposti itselle aina itku silmään. :)