Siirry pääsisältöön

Eat pray love

Olen saanut paljon kysymyksiä siitä, miksi matkustan mihin matkustan tai mikä matkustamisessa niin koukuttaa. Mielestäni Elisabeth Gilbert tiivistää sen niin kauniisti, että se voisi olla omasta suustani.

"Truthfully, I'm not the best traveler in the world. I know this because I've traveled a lot and I've met travellers who are so physically sturdy they could drunk a shoebox of water from a Calcutta gutter and never get sick. People who can pick up new language where others of us might only pick up infectious diseases. People who know how to stand down a threatening border guard or cajole an unco-operative bureaucrat at the visa office. People who are the right height and complexion that they kind of look halfway normal where ever they go. I dont have these qualities. First of all, i dont blend. I am short and blonde and pink-complexioned, i am less a chameleon than a flamingo. Everywhere I go but germany, I stand out garishly. When I was in China, women used to come up to me on the street and point me out to their children as though I were some escaped zoo animal. And their children -who had never seen anything quite like this pink-faced phantom person -would often burst into tears at the sight of me. I really hated that about China.

I am bad (or, rather, lazy) at researching a place before I travel, tending just to show up and see what happens. When you travel this way, what typically "happens" is that you end up spending a lot of time standing in the middle of the train station feeling confused. My shaky sense of direction and geography means I have explored four continents in my life with only vaguest idea of where i am any given time. Aside my cockeyed internal compass, I also have a shortage of personal coolness, which can be a liability in travel. I have never learned how to arrange my face into that blank expression of competent invisibility that is so usefull when traveling in dangerous, foreign places. You know -that super-relaxed, totally-in-charge expression which makes you look you belong there, anuwhere, everywhere. Oh, no. When I dont know what I am doing, I look like I dont know what I am doing. When I am excited or nervous, I look excited or nervous. And when I am lost, which is frequently, I look lost. My face is a transmitter of my every thought. As my friend once put it, "You have the opposite of poker face. You have, like... miniature golf face"

Still, despite all this, traveling is the great true love of my life. I have always felt, ever since I was sixteen years old and first went to England with my saved-up money, that to travel is worth any cost or sacrifice. I am loyal and constant in my other loves. I feel about travel the way a happy new mother feels about her impossible, colicky, restless new born baby - I just dont care what it puts me through. Because I adore it. Because it is mine. It can barf all over me if it wants to -I just dont care. "

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Synttärihulinoita ja uusia asuntoja

Pari kuukautta on mennyt tosi nopeaa uusissa duuneissa. Tykkään uudesta paikasta kovasti ja mun työkaverit on aivan huikeita. Työ on silti todella vaativaa ja olen vastuussa melkein joka päivä. Kotoutuksessa on niin tuhat ja sata asiaa jotka voi mennä pieleen ja usein kaikki meneekin niin pieleen kuin mahdollista. Silti, en kaipaa osastotyötä enää yhtään. En tippakaan. Sain asunnon sairaalan alueelta, ihan sairaalan vierestä. Janika oli mitannut että  uudelta kämpältä kestää alle 5minuuttia töihin. Kämppä on siis kaksio, jossa molemmilla meillä on omat huoneet. Asunto on suht uusi ja kiva. Oon ihan innoissani muutosta. Sen lisäksi kämppä sijaitsee myös aivan watfordin stadionin vieressä, eli kun Manchester United tulee pelaamaan täytyy vaan pelata kovasti tinderiä, jos vaikka Zlatan tulis siellä vastaan. 😏 Muuten täällä menee ihan kivasti, juhöittiin 25-vuotiasta Janika-kämppistä tänään ja huomenna takas töihin. Tämähän muikkeli täyttääkin ensviikolla 30.. Apua. Anyway, peace and ...

Eka päivä osastolla

Mites tota edes lähtis kuvailemaan? Oli aikamoinen matto jalkojen alta alotus englannissa. Ihan ekaksi tietenkään sulla ei ole minkäänlaisia työvaatteita koska kukaan ei oo niitä tilannu ja teet omissa farkuissa duunia (naminami) ja kukaan ei tunnu edes tietävän että sä oot tullut töihin.  Aloitin siis Watfordin sairaalassa Emergency assestment unitissa eilen, ESAU on kirurgisten potilaiden arviointiyksikkö johon he tulee tavallaan skippaamalla ensiavun ja pääsevät siitä nopeasti mahdolliseen leikkaukseen. Eilen meillä oli suurimmaksi osaksi akuuttivatsapotilaita: munuaisvaivoja sekä umpisuolen tulehduksia. Osastona ESAU on juuri sitä mitä tulin hakemaan: saa olla jaloillaan kokoajan, paljon potilaita ja pääsee tekemään kaikenmoista.  Jokaisella on se uus työpäivä uudella osastolla, sä oot jo uus, siihen ei tarvi enää yhtää ylimääräistä spektaakkelia koska kaikki on ihan tarpeeksi hermostuttavaa ylipäätänsä. Puhumattakaan englannissa missä kaikki käyt kaiken vielä vä...

Hedelmäcoktaili ilman lisäaineita

Ihmiset jotka tuntevat minut, tietävät että minulla ei ole jääkaapissa juuri koskaan mitään. Täällä on sama juttu. Ruoka maksaa paikallisessa warungissa euron luokkaa ja keittiöni täällä ei ole mikään ihmeellinen. Pidän jääkaapissa juomia lähinnä.Pari viikkoa sitten innostuin ostamaan hedelmiä paikallisesta marketista. Meidän kylältä saa lähinnä hyvin vihreitä banaaneja sekä mangoja. Tutustuin siis markisaan, mangostaniin, litsiin sekä salakiin, joista aikaisemmin tunsin ainoastaan litsin sekä markisan, joka suomessa tunnetaan myös nimellä passionhedelmä. Markisa Markisa . Kokemus oli yllättävä, koska en millään osannut yhdistää markisaa passionhedelmään koska maku täällä tropiikissa on aika erilainen, toki myös suomessa passionhedelmä on rutussa sekä tummanvärinen kun täällä markisa on kimmoisa ja keltainen, vähän niinkuin päärynän ja mandariinin sekoitus. Tutkimustyötä tehdessä selvisikin, että passionfruitia on kahta eri lajiketta ja itse söin juuri tätä golden passion frui...