Mites tota edes lähtis kuvailemaan? Oli aikamoinen matto jalkojen alta alotus englannissa.
Ihan ekaksi tietenkään sulla ei ole minkäänlaisia työvaatteita koska kukaan ei oo niitä tilannu ja teet omissa farkuissa duunia (naminami) ja kukaan ei tunnu edes tietävän että sä oot tullut töihin.
Aloitin siis Watfordin sairaalassa Emergency assestment unitissa eilen, ESAU on kirurgisten potilaiden arviointiyksikkö johon he tulee tavallaan skippaamalla ensiavun ja pääsevät siitä nopeasti mahdolliseen leikkaukseen. Eilen meillä oli suurimmaksi osaksi akuuttivatsapotilaita: munuaisvaivoja sekä umpisuolen tulehduksia. Osastona ESAU on juuri sitä mitä tulin hakemaan: saa olla jaloillaan kokoajan, paljon potilaita ja pääsee tekemään kaikenmoista.
Jokaisella on se uus työpäivä uudella osastolla, sä oot jo uus, siihen ei tarvi enää yhtää ylimääräistä spektaakkelia koska kaikki on ihan tarpeeksi hermostuttavaa ylipäätänsä. Puhumattakaan englannissa missä kaikki käyt kaiken vielä väärällä kielellä
On muuten aivan uudenlainen arvostus suomalaista teknologiaa kohtaan täyttäessä sataa eri paperinippua eri asioille. Tukisukatkinhan tarvitsevat ohjausajan sekä oman pienen vihkosen siitä, miksi lääkäri on määrännyt potilaalle tukisukat.
Mun oma ohjaaja oli kans yllättävän vähä energinen huomioimaan mua tai ymmärtämään että en ehkä tiedä missä asiat on, kun en koskaan paikassa ollut käynyt. Juoksin sitten kokopäivän lääkäreiden ja ohjaavan sairaanhoitajan mitä ihmeellisimpiä pyyntöjä koska eipä musta muuhun ilmeisesti ollut tämmösenä maahanmuuttaja sairaanhoitajana. Olo oli pikkaisen turhautunut.
Tärä perehdytystä pitäs nyt jatkua sitten seuraavat pari viikkoa. Tällä hetkellä olo on vähän sellanen että vois laittaa kamat kassiin ja lähtee kotiin. Sainhan läksytyksen siitä, kun en sais edes raskaustestiä ottaa koska en oo rekisteröityny täällä englannissa sairaanhoitajaksi. Olin kuitenkin kapinallinen ja otin verensokerin ihan ite (haha). Aluksi jonotin ja juoksin rekisteröityä sairaanhoitajaa etsimään mut sit tajusin että hei aivanpa sama vaikka heittävät mut pihalle tästä maasta.
Tällä hetkellö olo on siis aikalailla "Franky I dont give a damn" mutta toivottavasti tämä vielä iloksi muuttuu.
Eevis
Kuulostaa todella tutulta!! Mut laitettiin avustamaan lääkäriä dreenin laitossa ekana päivänä enkä jumalauta muistanut mikä SYRINGE on kun lääkäri pyysi sitä ja ojensin kaikki muut tavarat paitsi sen perhanan ruiskun ja potilaskin hermostu. Olin varma että heittävät pihalle! Tokalla viikolla kotiutun potilaan toisen potilaan oxydocone tableteilla (sellaiset jumalattoman pienet nimitekstit niissä paketeissa) ja head of nursing tuli raivoamaan ja sain kiellon olla koskematta pyhiin CD lääkkeisiin viikkokausiksi kunnes olin laatinut kaiken maailman person statementteja ja pyhiä valoja ettei näin käy enää koskaan ja laatimaan action planin ettei kukaan muukaan tekisi samaa mokaa. Huvittavaa oli että osaston kokenein hoitaja oli tuplatarkistamassa mun kanssa lääkkeitä mutta hännän pääsi kuin koira veräjästä (hän vieläpä otti sen paketin CD kaapista) ja kaikki pistettiin uuden mamun piilkiin. Kun vielä syrjittiin ihonvärin takia (olin jossain vaiheessa ainoa valkoihoinen hoitaja ja sain kuulla kuinka mun ihonväri ei sovi osastolle , siis mitä vittua) ja pakistanilainen lääkäri ahdisteli ja tuli iholle niin irtisanoutumispäätös oli valmis! Sulla ei ainakaan voi mennä huonommin ;-) Tsemppiä, kohta meet siellä kun kala vedessä vaikka tuntuu vielä kaukaiselta! Ihan järjettömiä juttuja kyllä täällä kuten että ei saa ottaa sitä verensokeria enneku on käyny jonku monituntisen kurssin... Hei haloo!!!
VastaaPoistaHaha. Tämmöstä tää on, onneks helpottaa jo. Ensijärkytyksestä on onneksi selvitty. "Ihonväri ei sovi osastolle" Oh my god, kaikkea ne keksii. No me ollaan 90% maahanmuuttajia, nii sovin sinne kyllä aika hyvin aksentteni kanssa. Kyllä tää kaikki iloksi muuttuu, ainaki sulla muuttui :)
Poista