"Älä luovuta beibe, ota kaikki mikä puuttuu beibe.
Maailma on sun, maailma on sun, kaikki tää kuuluu meille."
Näistä perjantaista on tullut aikamoisia itku-perjantaita kun kotiin tulee 12h työpäivän jälkeen. Laittan työvaatteet kuivumaan, vedän eilisiä kiinalaisia naamaan ja menen sänkyyn makaamaan tuijottamaan vain elämää - sarjaa.
Onneksi välissä on sentään pieniä piristysruiskeita kuten ystävien vierailut. Sain kaksi parasta ystävääni Elisan sekä Lauran kyläilemään tänne peräkkäisinä viikonloppuina. Kuin ihanaa on vaan nauraa. Mulla on ollut ystäviä ympäri maailman siitä lähtien kuin lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja olen jo tottunut että suurimman osan kanssa pidetään yhteyttä vain facebookissa mutta kyllä se oman ystävän halaus on vaan paras eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Olen nyt saanut aikalailla tarpeekseni omasta nykyisestä työpaikastani ja koko laitoksesta. Luulisi varmaan jo näitä tekstejä lukiessa että eikö jo riittäis, mutta taidan olla jonkinsortin masokisti. Olen jo kuukausien ajan lukenut työilmoituksia mutta en ole lähettänyt oikein mitään tosissaan. Kunnes viime tiistaina meidän bedmanager (sänkymanageri, mikälie sänkypaikkakoordinaattori) päätti ihan nolottaa mua sata ja tuhat. Musta tuntuu että tällainen ulkomaalainen sairaanhoitaja alkaa olemaan ongelma näille täkäläisille, koska tämä sänkymanageri "unohti" laittaa puhelimen mutelle kesken meidän keskutelun ja alkoi minua haukkumaan toiselle sänkymanagerille siitä, että minä en ymmärrä ja minun kanssa on hirveän vaikea tehdä töitä. Arvatkaa vaan nousiko verenpaine. Menin sitten takahuoneeseen itkemään koska olin niin järkyttynyt että jotkut voivat toimia sairaalassa niinkin epäprofessionaalisesti. Mun esimies sitten kuitenkin näki mut ja meni pomolle sanomaan tästä, pomo vaan huokaili "That is just way they are".
Tästä lähtien olen sitten alkanut etsiä töitä. En yksinkertaisesti jaksa tätä enää. Mua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. Laskin että mulla on tasan kolmekuukautta töitä jäljellä, jotta toi pahamaineinen relocation bonus lähtee pois voimasta. Eli jokainen joka sai rahaa sairaalalta muuttaessaan tänne, joutuu maksamaan joka sentin takaisin jos lähtee ennen kuin vuosi tulee täyteen ja minähän en maksa. Eli istun nyt sitten hammasta purren päälläni vielä kuukauden että saan irtisanoa itseni ja sitten lähden litomaan. Olisi paljon hienompaa vaan sanoa hasta la vista ja lähteä menemään, mutta virallisesti meillä on kahden kuukauden irtisanomisaika eli vähemmän hastalavista, enemmän haista paska.
Laitoin sitten eilen indeed.com:n oman cv:n koska ajattelin kokeilla kepillä jäätä. No mutta sieltähän tuli ihan sikana ilmoituksia ihan hakematta mihinkään. Aamulla sähköpostissa oli kuusi viestiä eristä vakituisista työpaikoista sekä KAKSI PUHELUA. Puhelimen perässä ollut intialainen kaveri vakuutti että minusta tulisi hyvä sairaanhoitaja lääkärinvastaanotolle. 80% tarjotuista paikoista oli kuitenkin vanhainkotipaikkoja, ja niitä en ainakaan vielä ala edes harkitsemaan, vaikka niistä tarjottiinkin 16 puntaa tunti (18 euroa) ja 1000 punnan relokaatiobonus. Alkoi ihan itselläni naurattamaan ääneen kun luettelin asioita mitä suostun tekemään työkseni ja mitä en missään nimessä suostu. Ajattelin aluksi että olen jotenkin itsekeskeinen ja nirso mutta hemmetti tässä maassa on 24000 paikkaa auki sairaanhoitajalle. 24TUHATTA!
Mutta niinhän se on että vain kuollut kala ui myötävirtaan, että kyllä tässä vielä pärskitään koska luovuttajaksi ei synnytty.
Peace lov and happiness!
Kommentit
Lähetä kommentti