Postikortteja maailmalta.

Kirjoittelin nyt ylös ajatuksia toisille vinkiksi jos suunnittelevat kyseistä reissua. -nyt kun itse tein reissun talvella, voin suositella sitä. Kesällä toki sää on mukavampi ja ehkä helpompi kulkea kun ei ole niin pirun kylmä kokoajan. Mutta siperian kokeminen talvella on kieltämättä eksoottista -En suosittele reissua ensimmäiseksi ulkomaanmatkaksi. Reissulla tulee vastaan sellaisia lainalaisuuksia, että niihin on tottunut vain jos on jo kokenut pari kertaa epätoivoa jossainpäin maailmaa. Säästä kulttuurishokki ja käy ensin jossain euroopassa, jos et sitten ole niin seikkailunnälkäinen. - Aikaa matkaan kannattaa varata vähintään kolme viikkoa - Jos on kasvissyöjä, kannattaa varata kuivamuonaa mukaan matkan ensimmäisiksi päiviksi, koska Venäjältä löytyy vaihtelevasti ruokaa. Itse pääsimme kunnon kauppaan vasta Tartastaniassa. Kasvisruokailijat eivät välttämättä Venäjällä pääse täyttämään kulttuurisia nautintojaan samalla tavalla kuin lihansyöjät. - Matka on turvallinen, Mongoliaiset t...

Kiinahan sensuurinsa takia ei antanut minun kirjoittaa matkakertomuksiani teille, siispä postaan ne näin jälkeenpäin. Maailan suurimman väkiluvun omistama Kiina kyllä yllätti minut täysin. Oli aikaisemmin dissannut kyseistä maata, en kyllä enää muista miksi mutta joku lie asenne vamma oli. (Nyt se on kuitenkin kadonnut) Peking oli kiva kaupunki jossa oli helppo liikkua, kaikki oli järjestetty fiksusti ja porukka oli mukavaa. Alkoi jo vähän epäilyttämään että onks tää nyt ihan totta? Matkustellessa nyt on kuitenkin jo tottunut että syljetään päälle, tökitään ja kusetetaan. Kiina oli kuitenkin päinvastainen kokemus ja erittäin positiivinen. Ensimmäinen Pekingihminen löytyi n. 300 000 sitten joten kai niillä on ollut aikaa tottua turisteihin sitten. Lyhyesti Peking oli meille: hutongit, Kiinan muuri, kiellettykaupunki, MAO (on muuten pieni mies), taivallisenrauhan aukio ja tottakai my personal favorite: Silkstreet. Mikko söi koiraa ja mä nautin tofusta josta sain kyllä yliannostuksen. Her...

Paivat Mongoliassa alkaa olla kohta ohi, keskiviikkona on tarkoitus vaihtaa maata. Mongolia ei ehka ihan vastannut mun stereotyyppisia kuvitelmia mutta ihan mukava paikkahan tama Ulaan-Bator on. Ainakin Mongolilaiset ovat tosi reilua ja mukavaa porukkaa. Sen sijaan negatiivisena juttuna ovat vastaan tulleet ne lankkarit, niita sikiaa jokapuolelta. Valilla on vahan sellainen olo kun olisi thamelilla taas. Sita kun ei enaa tunne itseaan niin uniikiksi niin se vaan ei ole hauskaa, ei vaan. Ehka lankkareissa eniten arsyttaa se, etta kun on itsekkin jo tallainen travelleri, niin alkaa jo ehka vahan arvostelemaan muitten reissuja ja niitten vaativuutta ja ehka ei sitten itse jaksa enaa kuunnella tarinoita toisten reissuista ja hypetysta paikoista joissa ei ole kaynyt mutta ehka haluaisi joskus kayda. Aikamoinen oravanpyora? Toisekseen, oon laskeilly aika paljon taalla Ulaan-Batarissa enka ole lahtenyt esimerkiksi hevosajelulle vaikka olisi ollut mahdollisuus, mutta en koe etta mun tarviikaan...

Okei, saavuttiin Mongoliaan tana aamuna. Rajan ylitys Venajan puolella oli mielenkiintoinen, paljon passintarkistuksia, koiria ja miehia tutkimassa vaunuja. Yhtapaljon kuin oli passintarkastajia, oli Mongoleja jotka paattivat vaan hypata kyytiin ilman lippua, konduktoori tykkas siita ihan sikana. Sen lisaksi meilla oli yks haiseva nuudelia-syova Mongoli meidan vaunussa joka niisti kateen jatkuvasti. En ole mikaan rasisti, mutta onko torkeaa tarjota toiselle nenaliinaa? Mongolian puolella rajamuodollisuudet oli paljon helpommat. Kunhan kirjoitti turisti joka paikkaan ja naytti mahdollisimman valkoiselta niin kaikki okei. Aamulla sitten tietysti saatiin tavata eka vammanen taksikuski johon luotettiin tottakai. (Venajalla taksit oli ollut reiluja) Mutta kyllahan sita kokemuksesta olis jo pitanyt Intian ja Nepalin jalkeen tietaa etta aikamoisia kusettajia ne oli. Aamulla kirpea pakkassaa ei mielta parantanut kun kello oli 6 ja mikaan paikka ei ollut auki. No loydettiin lopulta kuitenkin to...

Nyt on siis takana historiani kauhein junamatka. Juna 326. Mikko pelottelee etta joudutaan viela matkustamaan silla junalla mutta ma en suostu, en suostu! Sludjankan asemalta paastiin junaan jossa oli vaihteeksi yhta keljumpi junaemanta. Vaunussa meita odotti kaksi leppoisaa ja puheliasta Venalaista jotka oli juoneet pullon Finlandiaa. Eli todella huumorisia kavereita. Onneksi saatiin sentaan yksi vitsi lohkaistua finlandia pullosta ennen kuin painuin ylos sankyyn, nyt oli vaan sellainen olo etta en jaksa olla seurallinen. Yolla juna teki useamman tonayksen, luultiin aluksi etta se oli tormannyt karhuun mutta ei se ollut, kunhan vaan kolisi ja toksahteli. Se oli vissiin ihan normaalia. Aamulla herattiin siihen etta koko vaunu savusi, kysyin venalaisilta mita nyt tapahtuu? onko vaunu tulessa? Venalaiset vaan nauraa alakerrassa ja laittaa takaisin nukkumaan. Mikko ymmarsi sen verran emantia, etta nyt siirrytaan toiseen vaunuun odottamaan pysakkia. Ei me lopulta tietty mika siella paloi t...

Krasnoyarskista jatkettiin Irkutsiin koska ei saatu Sludjankaan lippuja. Mikolla oli hieno suunnitelma mita me nahdaan Irkutsissa kunnes paastyamme Irkutsin juna-asemalle ja saatiin liput Sludjankaan etta lipussa ei lue milloin se lahtee. Tiedettiin etta kyse on elektrisesta junasta joka ei ole sama juttu kuin naa tavalliset ekspressit milla yleensa kuljetaan. Paiva sitten menikin jonotellessa tiskilta toiselle kysellen, etta mihinkohan aikaan taa juna mahtais lahtea ja miltakohan raiteelta. Saatiin kolme aikaa paperille mahdollisista lahtoajoista. No sehan auttoi meita paljon? Paras vastaus mita Mikko sai tiskilta sanottuaan "hello" oli "STOP!". - Taalla tykataan puhua englantia sitten niin paljon etta.. Itse taytyy sanoa etta alkoi jo aikalailla kiukustuttamaan tama kulttuuri siina vaiheessa ja ehka myos siksi eniten etta en oikeasti itse opetellut Venajaa ennen reissua. Lopulta me selvittiin junaan (me selvitaan aina) ja saavuttiin pienelle taajamalle. Sanoin he...

Meidan ei pitanyt alunperin pysahtya Krasnoyarskiin. Syy tahan etta paatimme tutustua tahan paikkaan oli se, etta Kiril on kotoisin sielta ja ehdottoman ylpea kotikaupungistaan: menemme siis sinne. Krasnoyarkissa meita oli vastassa Vadin, Kirilin ystava joka halusi nayttaa meille kaupunkia, nahtiinkin sitten kaikenlaista mielenkiintoista kuten laiva jolla Lenin lahti maanpakoon ja ihana nakyma Krasnoyarskin vuorenpaalta alas. Vuorenrinteella oli pieni ortodoksinen kirkko jonka eteen oli laitettu pienia lukkoja. Naa oli juuri naita romanttisia rakkaudenlukkoja johon kaiverretaan pariskunnan nimi ja sen jalkeen avaimet heitetaan menemaan. Ma innostuin ajatuksesta ihan sikana, no oliko yllatys etta Mikko ei innostunut laheskaan yhta paljon :D Pyydettiin sitten, etta Vadin veis meidat syomaan jotain paikallista aamupalaa. Sain tosi hyvaa keittoa koska yllattaen mun blineissa olikin kanaa vaikka pyysin herkkusienia ja luulin etta kokkikin ymmarsi. Lopulta kuitenkin tapani mukaan oksensin ke...